Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ranskalaiselle NetBoosterille

Suomalainen Google-optimoija myytiin

Risto Poutiainen

5.7.2007 10:45 Ranskalainen pörssiyhtiö NetBooster ostaa suomalaisen Google-markkinointitoimiston Total Managementin koko osakekannan.

Koko kauppahinta, josta heti maksettava osuus on 7,5 miljoonaa euroa, maksetaan käteisellä. Hintaan sisältyy lähes saman suuruinen lisäkauppahinta vuosien 2007-08 tuloksista, tiedotteessa kerrotaan.

Total Managementin entiset omistajat, Google-asiantuntija Risto Poutiainen ja hakukoneyhtiö Yahoolta Irlannista yhtiöön taannoin siirtynyt tuotantojohtaja Janne Tuominiemi, sitoutuvat uuden yhtiön tulevaisuuteen merkitsemällä NetBoosterin osakkeita puolella kauppahinnasta.

Total Management tulee jatkossa olemaan vastuussa NetBooster Groupin liiketoiminnasta Pohjoismaissa ja Venäjällä, joihin Suomen lisäksi jatkossa panostetaan. Yhtiö hakee Pohjoismaista voimakasta jalansijaa ja suunnittelee avaavansa lähiaikoina useita uusia toimistoja Pohjois-Euroopan markkina-alueelle. Total Management työllistää tällä hetkellä 33 henkilöä, jotka jatkavat vanhoina työntekijöinä.

- Suomen sijainti sekä maantieteellisesti että kulttuurillisesti Venäjän ja Skandinavian välissä antaa meille hyvät mahdollisuudet jatkaa laajentumista näillä ympäröivillä markkinoilla. Tuotamme jo hakusanamainontaa ja internet-näkyvyyttä Venäjälle, Ruotsiin, Tanskaan ja Norjaan Googlen ja Venäjän suurimman hakupalvelun Yandexin kumppanina. Molemmat suunnat, itä ja länsi, kasvavat nopeasti ja haluamme olla kasvussa vankasti mukana, kommentoi toimitusjohtaja Risto Poutiainen, joka johtaa yrityskaupan myötä koko Pohjois-Euroopan toimintoja.

Enemmän kuin hakukonemainontaa

Nyse Euronextin Alternext-listalla Pariisissa noteerattu NetBooster toimii muun muassa Lontoossa, Frankfurtissa, Pariisissa, Milanossa, Roomassa ja Madridissa sekä nyt Total Managementin oston myötä myös Pohjoismaissa ja Venäjällä. NetBoosterin markkina-arvo pörssissä on tällä hetkellä noin 67 miljoonaa euroa.

Strategiana on Euroopan laajuisen kattavuuden lisäksi "one-stop-shopping", jossa mainostajat saavat kaikki palvelut samalta yritykseltä ja kaikille markkina-alueille.

- NetBoosterin mukaantulo parantaa iskukykyämme Suomen markkinoilla. Tulemme nyt kehittymään ja vahvistumaan aivan uudelle tasolle. Uskoisin, että saamme lisää isoja kansainvälisiä asiakkaita ja samalla tehostettua palveluamme myös pienemmille asiakkaille, sanoo Poutiainen.

- Palvelumme laajenee hakukonemarkkinoinnista kokonaisvaltaisen online-markkinoinnin kenttään eli asiakassuhdemarkkinointiin, bannerimainontaan, kumppanuusohjelmiin, suoramarkkinointiin ja sosiaalisen median hallintaan. Vastaavaa pakettia ei ole aikaisemmin tainnut Suomesta saada, aprikoi tuotantojohtaja Janne Tuominiemi, joka on toinen myyjistä.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Valikoitu mobiilimainonta kelpaa suomalasille

25.05.2007 Suomalaiset saattavat kirota kännykkään pyytämättä tunkevia mainosviestejä, mutta tilanne muuttuu silloin kun he itse pääsevät määrittelemään markkinoinnin sisällön. Yli 80 prosenttia suomalaisista haluaa myös osallistua kännykkäkyselyihin ja markkinatutkimuksiin.


Kolme vuotta sitten

Oikeuskansleri sallisi Lex Nokian valvonnan yrityksissä

25.05.2009 Helsingin Sanomille puhuneen oikeuskanslerin Jaakko Jonkan mukaan tietosuojavaltuutetulla on oikeus tehdä tarkastuksia yrityksiin, joissa työntekijöiden sähköpostiliikennettä tarkkaillaan.

.