Tulosjulkistaja Nokia revitteli pörssissä

Kuva: Markku Ulander
3.8.2007 07:53 Matkapuhelinyhtiö Nokia sai tänään leijonan osan markkinoiden huomiosta. Yhtiö julkisti iltapäivällä odotukset ylittäneen tuloksen toiselta neljännekseltä, minkä jälkeen kurssi ampaisi heti reippaaseen nousuun.
Muista tulosjulkistajista SanomaWSOY luisui voimakkaasti. Kaikkien aikojen parhaan tuloksensa julkistanut Satama Interactive sekä Vacon puolestaan vahvistuivat.
OMXH-yleisindeksi nousi 3,1 prosenttia 11 356,21 pisteeseen ja painorajoitettu OMXH Cap 1,2 prosenttia 5?968,53 pisteeseen. Vaihtoa kertyi 3,7 miljardia euroa, josta Nokiaa oli 2,8 miljardia.
Nokia kallistui 8,2 prosenttia 22,30 euroon eli korkeimmilleen viiteen vuoteen. Yhtiön huhti-kesäkuun osakekohtainen tulos ilman kertaeriä nousi 0,32 euroon viime vuoden vastaavan ajanjakson 0,23 eurosta.
– Kaikki tärkeät parametrit eli markkinaosuus, marginaalit ja keskimääräiset myyntihinnat kehittyivät positiivisesti. Jos volyymit olisivat kasvaneet keskihintojen kustannuksella, se olisi ehkä otettu vastaan vähemmän innostuneesti, Handelsbankenin analyytikko Karri Rinta totesi Startelille.
Nokia Siemens Networksin odotettua huonompi tulos kompensoitui Rinnan mukaan matkapuhelinyksiköiden vahvalla vedolla.
Markkinatutkimusyhtiö Strategy Analyticsin mukaan Nokia on matkapuhelinmarkkinoiden ylivoimainen ykkönen reilun 39 prosentin markkinaosuudellaan. Nokia kertoi itse toisen neljänneksen markkinaosuudekseen 38 prosenttia, kun se vuotta aikaisemmin oli 34 prosenttia.
Mediakonserni SanomaWSOY:n toisen neljänneksen tulos parani yli kuusi prosenttia. Tulos jäi kuitenkin Startelin keräämästä konsensusennusteesta. Osake lipesi 5,9 prosenttia.
Verkkoliiketoiminnan konsultointia harjoittavan Satama Interactiven toisen neljänneksen tulos oli yhtiön historian paras. Tulos nousi 0,9 miljoonaan euroon, kun se vuosi sitten vastaavana aikana oli 0,7 miljoonaa euroa tappiollinen. Satama harppasi 9,5 prosenttia 1,27 euroon, mikä on osakkeen kallein hinta yli kolmeen vuoteen.
Elintarvikeyhtiö Raision tulos parani selvästi vuodentakaisesta nousten 2,6 miljoonaan euroon, mutta liikevaihto kutistui hieman. Vaihto-osake lipesi 2,7 prosenttia.
Kiinteistösijoitusyhtiö Sponda liki tuplasi tuloksensa huhti–kesäkuussa. Yhtiö arvioi osakekohtaisen tuloksensa paranevan tänä vuonna merkittävästi viime vuodesta. Kurssi heikkeni 0,1 prosenttia.
Varustamoyhtiö Finnlinesin tulos ennen veroja pieneni 10,3 miljoonaan euroon viime vuoden 14 miljoonasta eurosta. Osake kipusi 0,6 prosenttia.
Muista tulosjulkistajista Vacon vahvistui 13,5 ja Scanfil 0,4 prosenttia. Elektrobit laski 4,8 prosenttia.
Kemikaaliyhtiö Kemira kertoi, että EU-komissio epäilee sen tytäryhtiötä kilpailurikkomuksesta. Osake nousi 0,3 prosenttia.
Vaihtokärjen yhtiöistä Metso päätyi 1,4 ja Rautaruukki 4,7 prosenttia plussalle. Outokumpu peruutti 0,7 ja huomenna tuloksensa julkistava Neste Oil 2,1 prosenttia.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja 14:05
- Comptel puolittaa osingon 14:00
- Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen 13:41
- Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee 09:48
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Hoitonetti lähentelee 60 000 kuukausikävijää
11.02.2009 Yhteisöllinen terveyspalvelu Hoitonetti.fi hipoo 60 000 eri kuukausikävijää oltuaan avoinna lokakuusta lukien. Sairauksista puhuessa faktojen kanssa pitää olla tarkka, eikä häiriköintiä ole ainakaan vielä ilmaantunut.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi












