Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Toisella neljänneksellä

Solteq käänsi tuloksensa voitolliseksi

8.8.2007 16:35 Tietotekniikkaratkaisuja yrityksille toimittavan Solteqin tulos parani huhti–kesäkuussa vuodentakaisesta. Myös liikevaihto kasvoi.

Solteqin tulos ennen veroja kääntyi huhti–kesäkuussa 0,3 miljoonaa euroa voitolliseksi, kun se vuotta aiemmin 0,07 miljoonaa euroa tappiollinen. Yhtiön liikevaihto kasvoi 7,1 miljoonaan euroon vertailukauden 6,2 miljoonasta eurosta.

Solteqin osakekohtainen tulos oli 0,03 euroa, kun se vuosi sitten oli nollassa.

Toimitusjohtaja Hannu Aholan mukaan toisen neljänneksen kehitys on vain vahvistanut yhtiön aiempia arvioita koko vuoden kehityksestä. Vuositasolla Solteqin liikevaihdon kasvu yltänee yli 20 prosentin. Ahola odottaa myös tuloksen paranevan.

– Seuraavan kolmen vuoden aikana yhtiö pyrkii keskimäärin 10 prosentin vuotuiseen orgaaniseen kasvuun kotimaan markkinoilla, Ahola toteaa Solteqin osavuosikatsauksessa.

Kasvua Solteq hakee myös kohdennetuilla yritysostoilla ja Venäjän markkinoilta. Pitkän aikavälin liiketulostavoitteeksi Ahola määrittää 10 prosenttia liikevaihdosta.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nokian uuden lippulaivan purjeet ovat repaleiset

25.05.2007 Nokia on integroinut entistä enemmän ominaisuuksia uuteen statussymbolipuhelimeensa, N95:een. Kaikista ominaisuuksista huolimatta puhelimen käyttömukavuus ja ominaisuuksien toimivuus ei säväytä.


Kolme vuotta sitten

Suomi24 uskalsi uudistaa keskustelut

25.05.2009 Miljoonan suomalaisen kohtaamispaikka uudistui ja sai odotetusti välittömästi myös kritiikkiä. Pasi Ilola selittää, miksi pelkkä tekninen uudistus ei riittänyt, vaan myös toimivuutta ja ulkonäköä muutettiin.

.