Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Taiwanilaisilta yli 40 prosentin preemio Perloksesta

Taiwanilaisyhtiö tekee ostotarjouksen Perloksesta

13.8.2007 10:31 Taiwanilainen Lite-On Technology tekee ostotarjouksen suomalaisesta matkapuhelinmekaniikan valmistajasta Perloksesta. Ostotarjouksen mukainen hinta on 5,20 euroa osakkeelta.

Yhtiöt ovat tänään maanantaina solmineet yhdistymissopimuksen, mukaan Lite-On Technology tai sen kokonaan omistama tytäryhtiö tekee julkisen ostotarjouksen kaikista Perloksen liikkeelle laskemista osakkeista sekä optioista.

Perloksen hallitus on päättänyt solmia yhdistymissopimuksen Lite-Onin kanssa, koska se pitää ostotarjousta ja tarjoushintaa erittäin houkuttelevina.

Hallitus tulee julkaisemaan suosituksensa Perloksen osakkeenomistajille Arvopaperimarkkinalain mukaisesti sen jälkeen kun se on saanut tutustua tarjousesitteeseen.

Yhdistymissopimuksessa osapuolet ovat sitoutuneet edesauttamaan ostotarjouksen toteutumista ehtojensa mukaisesti.

Lisäksi Perlos on sitoutunut toimimaan normaalin liiketoimintansa mukaisesti, ja on lisäksi sitoutunut siihen, ettei se aktiivisesti pyri hankkimaan muita tarjouksia tai muuten myötävaikuttamaan sellaisten ilmenemiseen kuitenkin aina yhtiön hallituksen osakeyhtiölain mukaisten velvollisuuksien puitteissa. Yhdistymissopimus voidaan irtianoa tietyissä sopimusrikkomustilanteissa, ja myös jos ostotarjousta ei ole saatettu loppuun 30. marraskuuta mennessä.

Ostotarjouksen mukainen hinta on 5,20 euroa osakkeelta käteisenä. Tarjousvastike sisältää 40,5 prosentin preemion suhteessa osakkeen Helsingin Pörssissä noteeratun tarjousta edeltävän kaupankäyntipäivän 10. elokuuta 2007 päätöskurssiin 3,70 euroon.

Lite-on on saanut sitoumuksen Oy G.W. Solhlberg Ab:ltä (GWS), jonka mukaan GWS on sitoutunut hyväksymään Tarjouksen omistamiensa osakkeiden osalta, jotka vastaavat 29,14 prosenttia Perloksen osakkeista ja niiden tuottamasta äänimäärästä.

Jutun kirjoitti: Riku Leppänen

Riku Leppänen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Wal-Mart alkaa myydä Dellin tietokoneita

25.05.2007 Yhdysvaltalainen tietokoneita ja oheislaitteita valmista Dell on sopinut aloittavansa tuotteidensa myynnin Wal-Mart-halpaketjun myymälöissä.


Kolme vuotta sitten

Jippii-jutusta hovioikeuden päätös torstaina

25.05.2009 Helsingin hovioikeus antaa torstaina päätöksen teleoperaattori Jippiin eli nykyisen Saunalahden epäillyistä talousrikoksista.

.