Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
35 miljoonalla

Finnet-ryhmä ja DNA-yhtiöt purkavat ristiinomistuksiaan

Kuva: Matti Björkman/Lehtikuva

14.8.2007 16:49 Finnet-ryhmään kuuluvat Pohjanmaan Puhelin, Salon Seudun Puhelin, Kymen Puhelin ja Mikkelin Puhelin sekä DNA:han teleliiketoimintansa fuusioineet PHP Liiketoiminta, Satakunnan Puhelin ja Lännen Puhelin purkavat lukuisia keskinäisiä ristiinomistuksiaan.

Samassa yhteydessä myös eräät sijoittajatahot ovat sopineet luopuvansa omistuksestaan Kymen Puhelimessa. Tiedotteen mukaan nyt sovittujen osakekauppojen arvo on yhteensä noin 35 miljoonaa euroa, ja kaupat toteutetaan elokuun loppuun mennessä.

- Nyt puretut ristiinomistukset luotiin aikoinaan turvaamaan Finnet-ryhmään kuuluvien puhelinyhtiöiden toimintarauhaa nimenomaan Finnet-ryhmän ulkopuolisten intressien mahdollisia valtausyrityksiä vastaan. Näille turvaaville ristiinomistuksille ei nykyisessä markkinatilanteessa enää nähty perusteita, toteaa toimitusjohtaja Pauli Korpi-Tassi Pohjanmaan Puhelimesta.

Koska kaikissa järjestelyissä on kyse vähemmistökaupasta, ei niillä ole osapuolten mukaan välittömiä vaikutuksia minkään järjestelyssä mukana olevan yhtiön henkilöstöön tai operatiiviseen toimintaan.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Wal-Mart alkaa myydä Dellin tietokoneita

25.05.2007 Yhdysvaltalainen tietokoneita ja oheislaitteita valmista Dell on sopinut aloittavansa tuotteidensa myynnin Wal-Mart-halpaketjun myymälöissä.


Kolme vuotta sitten

Jippii-jutusta hovioikeuden päätös torstaina

25.05.2009 Helsingin hovioikeus antaa torstaina päätöksen teleoperaattori Jippiin eli nykyisen Saunalahden epäillyistä talousrikoksista.

.