HP välttyi myymästä osuutta valtiolle Etelä-Afrikassa
28.8.2007 07:31 (päivitetty 07:37) Hewlett-Packard on ensimmäinen monikansallinen yhtiö, joka sai luvan olla myymättä kolmannesta liiketoiminnastaan Etelä-Afrikassa mustille sijoittajille. Vastapainoksi yhtiö perustaa koulutusinstituutin.
Etelä-Afrikan hallitus ja HP pääsivät sopimukseen pitkien neuvottelujen jälkeen. Etelä-Afrikan hallitus poisti vaatimuksen 30 prosentin osuuden myynnistä maassa tapahtuvasta liiketoiminnasta, ja HP lupasi sijoittaa miljoonia dollareita uuteen kaupalliseen instituuttiin, jossa koulutetaan 1800 oppilasta seuraavan kuuden vuoden aikana.
HP:n mukaan sopimus alleviivaa yhtiön sitoutumista liiketoiminnan muutokseen, jossa mustien osuus lisääntyy.
- Olemme aina tukeneet BEE-politiikkaa ja Etelä-Afrikan muutosta, HP:n Etelä-Afrikan johtaja Thoko Mokgosi-Mwantembe sanoi AFP:lle.
BEE-politiikka (Black Economic Empowerment) tarkoittaa mustien osuuden lisäämistä talouselämässä.
Perustamansa instituutin avulla HP kertoo osallistuvansa maan talouskasvuun kouluttamalla uusia osaajia etenkin niille aloille, joissa osaajista on pulaa.
Eteläafrikkalaisen lehdistön mukaan suuret it-alan yritykset, kuten HP, IBM ja Microsoft ovat olleet huolissaan maan hallituksen esittämästä vaatimuksesta myydä huomattavia osia liiketoiminnastaan mustille sijoittajille.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 17:09 Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 15:01 Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 11:49 Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 09:59 Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 08:24 Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 07:00 Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuluttajavirastolle valitetaan viestintäpalveluista eniten
25.05.2007 Kuluttajavirastoon tuli tammi-huhtikuun aikana 1322 markkinointiin, sopimusehtoihin ja perintään liittyvää ilmoitusta. Määrä on noin viisitoista prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan, ja eniten ilmoituksia tuli viestintäpalveluista.
Kolme vuotta sitten
Fazer löysi makeistähden YouTubesta
25.05.2009 Fazer Makeisten Tutti Frutti -kesäkampanjan keulakuvana on japanilainen musiikinopettaja, joka nousi tunnetuksi YouTube-verkkopalvelun kautta taitojensa takia. Hän saa hedelmät ja vihannekset soimaan.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon 16:05
- Professori: Lahjustuomiolla olisi YIT:lle kovat seuraukset 06:03
- Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää 15:10
- EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä 15:27
- » Taloussanomat.fi












