Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Nuorempi ostaa vanhemman

Siili ostaa Solagemin

31.8.2007 12:26 Helsingissä toimiva Solagem Oy on siirtynyt Siili Solutionsin omistukseen. Kauppa vahvistaa Siilin it-asiantuntijoiden resursointi- ja rekrytointipalveluja. Sen myötä Siili lupaa asiakkailleen entistä monipuolisempia asiantuntijapalveluja.

Siilin ensimmäisen kokonaisen toimintavuoden 2006 liikevaihto oli noin 2,7 miljoonaa euroa ja tulos voitollinen. Siilin asiakkaat ovat suomalaisia ja kansainvälisiä ohjelmistoyrityksiä sekä ict-palveluita tarjoavia organisaatioita. Siili tarjoaa asiantuntijoita sovellusten ja järjestelmien suunnitteluun, kehittämiseen ja toteutukseen.
 
It-palvelutoimittaja Solagemin toiminta on alkanut vuonna 1999. Toiminnan liikevaihto vuonna 2006 oli noin miljoona euroa ja tulos selvästi voitollinen. Ennen vuotta 2007 Solagem toimi nimellä Logistum.

- Siili arvostaa erityisesti Solagemin vahvaa asemaa ja osaamista avainasiakkuuksissa sekä tiimitoimintamallia vaativissa tietojärjestelmä- ja integraatiohankkeissa. Lisäksi teknologiaosaamisalueet Java ja Microsoft sopivat hyvin Siilin nykyiseen teknologiastrategiaan. Myös avainhenkilöiden osaaminen vakuutti meidät, listaa Siilin toimitusjohtaja Risto Koivula tiedotteessa.

Siili Solutionsilla on kaupan myötä lähes kuusikymmentä työntekijää, ja yhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto tänä vuonna on noin 4.5 miljoonaa euroa.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuluttajavirastolle valitetaan viestintäpalveluista eniten

25.05.2007 Kuluttajavirastoon tuli tammi-huhtikuun aikana 1322 markkinointiin, sopimusehtoihin ja perintään liittyvää ilmoitusta. Määrä on noin viisitoista prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan, ja eniten ilmoituksia tuli viestintäpalveluista.


Kolme vuotta sitten

Fazer löysi makeistähden YouTubesta

25.05.2009 Fazer Makeisten Tutti Frutti -kesäkampanjan keulakuvana on japanilainen musiikinopettaja, joka nousi tunnetuksi YouTube-verkkopalvelun kautta taitojensa takia. Hän saa hedelmät ja vihannekset soimaan.

.