Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
”Satelliittiyhtiö olisi voinut menestyä”

Motorola pääsi irti miljardikorvauksista Iridiumin velkojille

5.9.2007 07:15 (päivitetty 08:05) Oikeuden mukaan Iridium-satelliittiyhtiöllä oli mahdollisuus tehdä voittoa ennen suuren luokan konkurssiaan vuonna 1999. Tuomio säästää Motorolalle jopa 3,7 miljardia dollaria.

Yhdysvaltain konkurssituomioistuimen tuomari päätti, että vaikka pääomamarkkinat erehtyivät vahvasti Iridiumin kyvystä tehdä voittoa, uudella yhtiöllä oli mahdollisuudet toimia kannattavasti. Iridium ei ollut ”selvitystilassa” kriittisen alkuvaiheen aikana.

Päätös merkitsee sitä, ettei Motorolan tarvitse maksaa Iridiumin velkojille jopa 3,7 miljardia dollaria. Iridium maksoi summan Motorolalle 66 satelliitin järjestelmän rakentamisesta. Iridium on Motorolasta irroitettu tytäryhtiö.

Iridiumin satelliittien piti välittää liikemiesten telekommunikaatiota. Järjestelmä tuli käyttöön marraskuussa 1998, jolloin se alkoi kaupata 3000 dollarin arvoisia puhelimia. Yhdeksän kuukautta myöhemmin yhtiö ajautui selvitystilaan.

Iridiumin velkojat väittivät, että uudella yhtiöllä ei ollut reaalisia mahdollisuuksia menestyä markkinoilla ja että yhtiö oli jo syöksykierteessä, kun maksuja Motorolalle suoritettiin. Tässä tapauksessa Motorola olisi joutunut palauttamaan osan tai kaikki 3,7 miljardin summasta, jonka se ansaitsi kehitystyöstä.

Oikeuden mukaan yhtiön negatiivinen kassavirta, kehno teknologia tai epäonnistunut liiketoimintamalli eivät olleet olennaisia asiassa. Päätökseen vaikutti Iridiumin kyky hankkia valtavat määrät pääomaa ja omaisuutta rahamarkkinoilta. Kokeneet pankkiirit uskoivat Iridiumiin rahaa pääomia haettaessa, Wall Street Journal kertoo.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuluttajavirastolle valitetaan viestintäpalveluista eniten

25.05.2007 Kuluttajavirastoon tuli tammi-huhtikuun aikana 1322 markkinointiin, sopimusehtoihin ja perintään liittyvää ilmoitusta. Määrä on noin viisitoista prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan, ja eniten ilmoituksia tuli viestintäpalveluista.


Kolme vuotta sitten

Fazer löysi makeistähden YouTubesta

25.05.2009 Fazer Makeisten Tutti Frutti -kesäkampanjan keulakuvana on japanilainen musiikinopettaja, joka nousi tunnetuksi YouTube-verkkopalvelun kautta taitojensa takia. Hän saa hedelmät ja vihannekset soimaan.

.