Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Elkom-messuilla

Ollila: Elektroniikkateollisuudessa paljon muutosvastarintaa

Elektroniikkamessuilla puhunut Jorma Ollila kaipaa asennemuutosta suomalaiseen liiketoimintaan.
Kuva: Roni Rekomaa/Lehtikuva

6.9.2007 12:28 Elektroniikkateollisuudessa on käynnissä suuri rakennemuutos, johon liittyy paljon muutosvastarintaa, totesi Nokian ja Shellin hallituksien puheenjohtaja Jorma Ollila Elkom-messuilla Helsingissä keskiviikkona.

Liiketoiminnan kriittisin menestystekijä ei ole teknologia eikä uusien liiketoiminta-alueiden löytäminen, vaan ihmismieli. Jatkuva muutos täytyy kääntää oikeaksi asenteeksi ja toiminnaksi, Jorma Ollila sanoi.

Ollila toivoo myös lisää yrittäjähenkisyyttä.

–  Suomalaisille on tyypillistä se, että epäonnistumisen pelossa emme aina edes yritä tosissamme. Asenteiden olisi muututtava.

Ollilan mukaan Suomen kilpailukyvyn kannalta kriittiseksi osaamisalueeksi on noussut ohjelmistotyön laatu.

– Suomen on pidettävä huolta korkeasta koulutustasosta ja satsattava valittuihin keihäänkärkialueisiin. Koulutuksessa on uskallettava tehdä tiukkoja fokusratkaisuja ja pyrittävä maailman parhaaksi valituilla aloilla.

Laitteiden ja komponenttien valmistuksessa suomalaisten yritysten on vaikea menestyä hintakilpailussa aasialaisten yritysten kanssa.

Ollila näkee, että Suomeen syntyy uusia kiinnostavia softayrityksiä, jotka pystyvät kilpailemaan ohjelmistoilla, uusilla liiketoimintamalleilla ja palvelukonsepteilla. Internetin muuttuminen langattomaksi vaikuttaa koko toimialaan.

– On ymmärrettävä, miten ihmisten elämäntapa kehittyy, ja millaisia vaatimuksia tämä asettaa teknologialle ja designille. Yhteisöllisyyden merkitys kasvaa ja toisaalta yksilöllisyys korostuu: ihmiset haluavat luoda yhteyksiä toisiin samankaltaisiin. Matkapuhelimesta on tulossa elämänhallintaväline, ja kokonaisarkkitehtuuri muuttuu hankalammaksi hallita, Ollila toteaa.

Kansallisia sarjoja ei globaalissa kilpailussa enää tunneta. Ollila kehottaa pieniäkin yrityksiä ajattelemaan suuresti.

– Internet on synnyttänyt globaalin jakelukanavan, jonka avulla digitaalinen tuote on helposti levitettävissä kaikkialle maailmaan. Pienikään yritys ei voi enää menestyä pienen markkina-alueen turvin.

Jutun kirjoitti: Tuula Toivio

Tuula Toivio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Kuluttajavirasto: Keittiö.netin konkurssi sisälsi ongelmia

11.02.2009 Koti-Idean ja Keittiö.netin konkurssitapaukset osoittavat Kuluttajaviraston mukaan jälleen kerran, millaisia ongelmia tuotteen ennakkoon maksamiseen voi liittyä.

.