Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Turun Sanomat kertoo

Benefon lopettaa puhelinvalmistuksen ja muuttuu ohjelmistoyhtiöksi

Benefonin Twig-lanseeraus epäonnistui.

15.9.2007 19:27 Benefonin tempoilu matkapuhelinten valmistajana päättyy, ja syksyn aikana kännykäntekijästä kuoriutuu puhdas ohjelmistoyhtiö, jonka pääasiallinen kehitystoiminta on Hollannissa. Myös nimi muuttuu GeoSentriciksi, kertoi Turun Sanomat lauantaina.

Yhtiössä käydään parhaillaan koko henkilöstöä koskevia yt-neuvotteluja. Vielä ei Turun Sanomien mukaan tiedetä, kuinka moni Salossa työskentelevistä 62 benefonilaisesta joutuu lähtemään.

Ratkaiseva kokous Benefonin muodonmuutokselle pidettiin maanantaina Salossa, jossa yhtiö sai myös uutta pääomaa 9,5 miljoonaa euroa. Tuolloin yhtiökokous hyväksyi huhtikuun lopussa tehdyn GeoSolutions-kaupan ehtojen muuttamisen. Benefon maksoi hollantilaisyhtiöstä omilla osakkeillaan ja ehtoja oli muutettava, jotta hollantilaisyhtiön omistajat suostuivat kaupan toteuttamiseen.

Vielä helmikuun lopussa yhtiö suunnitteli tuovansa nopeassa tahdissa kolme uutta paikannuspuhelinta myyntiin.

- Me olemme liian pieni yhtiö kilpailemaan kuluttajamarkkinoilla. Kännykkäkaupassa sykli on nopea ja pitäisi koko ajan tuoda uusia malleja myyntiin. Me olimme koko ajan vähän jäljessä ja aina puuttui jotakin, Benefonin toimitusjohtaja Tomi Raita toteaa lehdessä.

Raidan mukaan toinen tekijä Twig-puhelimen epäonnistumisessa oli paikannuslaitteiden hinnan jyrkkä aleneminen. Autoon asennettavien navigointilaitteiden hinta putosi vuodessa kolmannekseen.

Turun Sanomat selvittää, että Benefonin toimitiloissa on vielä jäljellä pieni määrä puhelimia, joihin asennetaan Salossa ohjelmistot. Kun varasto on myyty pois, uusia puhelimia ei enää ole tulossa.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (7)

Huono 0
Benefonin tempoilu matkapuhelinten valmistajana päättyy, ja syksyn aikana kännykäntekijästä kuoriutuu puhdas ohjelmistoyhtiö, jonka pääasiallinen kehitystoiminta on Hollannissa. Myös nimi muuttuu GeoSetriciksi, kertoi Turun Sanomat lauantaina.
Digitoday
Huono 0
No voi yllätys, kuka olisi arvannut ettei Benefon selviä kännykkämarkkinoilla.
Bobi
Huono 1
Hienoa Digitoday, paitsi että tuttuun tapaan suoraa linkkiä uutisen lähteeseen ei anneta kuten muissa vastaavissa syndikointipalveluissa (vrt. Slashdot), lisäarvona uutiselle osaamaton leikkaa-ja-liimaa -toimittajanne saa tuotua juttuun lähinnä kirjoitusvirheitä.

Englanninkielisistä uutisista kääntäessä tämä on Digitodaylle toki täysin normaalia, mutta huvittavaa on ettei edes omankielisiä uutisia osata kopioida oikein, vaan tässäkin tapauksessa suhteellisen oleellinen asia, eli yritysnimi, kirjoitetaan väärin.
Lähde, eli Turun Sanomien artikkeli ( http://www.turunsanomat.fi/talous/?ts=1,3:1004:0:0,4:4:0:1:2007-09-15,104:4:485814,1:0:0:0:0:0: ) uutisoi oikein yrityjsen uudeksi nimeksi GeoSentric, mutta Nikulaisen osaavissa käsissä se saakin uuden kirjoitusasun, GeoSetric.

Ei näin. Ei todellakaan näin.
Sähköjänis
Huono 0
Benefon on uskomaton menestystarina omassa kagegoriassaan.

Kun itse valmistuin 90-luvun puolivälissä pyrin yritykseen DI työtä tekemään, mutta halukkaita oli pilvin pimein - olihan Benefon yksi halutuimpia suomalaisia työnantajia.

Sitten siitä tuli muutaman vuoden jälkeen kriisiyhtiö, mutta uskomaton menestystarina on kuinka yritys voi selvitä kymmenen vuotta jatkuvassa kriisissä, ilman positiivista kassavirtaa ja aina vain saada uusia rahoittajia.

Kaikki nämä vuodet se on tarjonnut hyvän kuukausipalkan ja toimeentulon isolle joukolle suomalaisia - hyvä Benefon!

Ja Benefonin tarina vain jatkuu...
Benefonin rules
Huono 0
Taisivat rahoittajat uskoa viimein, kun ei ollut yhtenäkään tilikautena tehnyt voittoa kyseinen pulju. Kukahan tuon homman on rahoittanut?
Kallista leikkiä?
Huono 0
Loistava esimerkki yhtiöstä, jossa nelikentän uhka-nurkkaa ei ole ymmärretty lainkaan sen jälkeen, kun GSM lanseerattiin.

Saa nähdä, miten Navicore pärjää softabusineksessa?
JepJep
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Dellin Linux-multimediatuki vajavainen

25.05.2007 Dellin uudet Linux-koneet eivät tue kaikkia yleisimpiä videoformaatteja. Ei ole myöskään varmaa, toimivatko ne kaikkien tulostimien kanssa.


Kolme vuotta sitten

Lex Nokian valvonta ajoi vaikeuksiin

25.05.2009 Oikeuskansleri tutkii, onko Lex Nokian valvonta kunnossa. Elinkeinoelämän Keskusliitto vastustaa valvonnan järjestämistä nyt suunnitellulla tavalla.

.