Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Varat hupenivat oikeustaisteluihin

SCO haki konkurssia

Darl McBride

17.9.2007 07:42 Unix-lisensioijana ja aiemmin Linux-syytteitä nostanut SCO Group on hakenut konkurssia perjantaina. Yhtiön varat ehtyivät oikeudenkäynteihin.

Utahissa päämajaansa pitävä SCO haki suojaa velkojilta, jotta yhtiö voisi kehittää Unix-käyttöjärjestelmää yritysten palvelimia varten. 

- Haluamme vakuuttaa asiakkaillemme, että he voivat jatkossakin luottaa SCO:n tuotteisiin, pääjohtaja Darl McBride sanoi AP:lle.

IDG-uutispalvelun mukaan SCO jatkaa liiketoimintaansa konkurssimenettelyn aikanakin tavalliseen tapaan.

McBride syytti Linuxin taholta tulevaa kilpailua tappiollisesta liiktoiminnasta ja tulojen jatkuvasta alenemisesta. Yhtiön tappiot huhtikuun lopussa päättyneellä vuosineljänneksellä olivat 1,1 miljoonaa dollaria. Vuotta aikaisemmin luku oli 3,9 miljoonaa viivan alapuolella.

Viime elokuussa tuomioistuin päätti, että Novell omistaa Unix-käyttöjärjestelmän  tekijänoikeudet. Päätös antoi Novellille mahdollisuuden vaatia tekijänoikeusmaksuja Unixin käytöstä.

Päätös oli myös helpotus IBM:lle, jolta SCO vaati oikeusteitse rahaa ”Unix-koodin työntämisestä Linuxiin”.

SCO oli taannoin arvostettu Unix-lisensioija, mutta yhtiö varat ovat huvenneet loputtomiin oikeudenkäynteihin.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (11)

Huono 0
Unix-lisensioijana ja aiemmin Linux-syytteitä nostanut SCO Group on hakenut konkurssia perjantaina. Yhtiön varat ehtyivät oikeudenkäynteihin.
Digitoday
Huono 0
SCO ei siis (ainakaan vielä) hae konkurssia (chapter7), vaan vasta suojaa noita velkojia vastaan (chapter11).

Tarkkana nyt noiden uutisten kanssa. Tuossa on kuitenkin ISO ero
hmh
Huono 0
Ahneella on likainen loppu. :)
*
Huono 0
Ahneella on p*skainen loppu.
Lollero
Huono 0
Mutta miten käy Qualcomilta rock'n roll?
Mike
Huono 0
Hah hah...

Epäilenpä että Microsoft taitaa jäädä lehdelle soittelemaan patenttikiistoissa. Mitenkähän niiden suljettu softa rikkoo kuinka montaa patenttia?
rape
Huono 0
Oli jo aikakin. Kukaan ei jää kaipaamaan SCO:ta Saas nähdä mitä kiusaa Microsoft tämän jälkeen keksii, kun niillä ei ole SCO:ta.
Kestipä se kauan
Huono 0
Niin, kyseessähän ei ole konkurssi, vaan ennemminkin saneerauksen tyyppinen toimi.
Mika
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Dellin Linux-multimediatuki vajavainen

25.05.2007 Dellin uudet Linux-koneet eivät tue kaikkia yleisimpiä videoformaatteja. Ei ole myöskään varmaa, toimivatko ne kaikkien tulostimien kanssa.


Kolme vuotta sitten

Lex Nokian valvonta ajoi vaikeuksiin

25.05.2009 Oikeuskansleri tutkii, onko Lex Nokian valvonta kunnossa. Elinkeinoelämän Keskusliitto vastustaa valvonnan järjestämistä nyt suunnitellulla tavalla.

.