F-Secure on tietoalan Marimekko
19.9.2007 12:40 Kun virukset tai botti-verkot hyökkäävät, niin F-Securen tutkimuslaboratorion johtajan, supernörtti Mikko Hyppösen nimi näkyy maailman medioissa. Laboratorion blogi on yksi parhaimpia tietolähteitä tietoturvasta.
F-Secure tunnetaan taidoistaan, muttei myynnistään.
F-Securea voi verrata suomalaisen vaatealan suurbrändiin Marimekkoon. Kumpikin on kansainvälinen menestysyhtiö, mutta vain Suomessa.
Tieturva-alalla F-Secure on kääpiö. Alan suuret yhtiöt, kuten McAfee ja Symantec tekevät moninkertaisesti yhtiön vuosiliikevaihdon yhdessä neljänneksessä.
Pörssimittareilla mitattuna F-Secure on ollut myös alansa kalleimpia yhtiöitä. Ehkä siksi yhtiön osakkeen arvo onkin junnannut paikallaan. Vuodessa kurssinousua on tullut vain kymmenen prosenttia.
Yhtiön tuloskehityksen suunta on hyvä. Heinäkuussa julkistetun osavuosikatsauksen mukaan F-Securen liikevaihto kasvoi 18 prosenttia uuteen ennätykseen yli 23 miljoonan euron ja liikevoitto parani huimat 31 prosenttia 3,2 miljoonaan euroon.
Tämän vuoden myynnin odotetaan kasvavan jopa sataan miljoonaan euroon.
Pienenä yhtiönä F-Secure kasvaa selvästi markkinoita vauhdikkaammin. Gartnerin arvioissa Euroopan tietoturvamarkkinat kasvavat tänä vuonna yhdeksän prosenttia 2,3 miljardiin euroon.
F-Securen kasvu tulee internetpalveluntarjoajien eli ISP:ien kautta tapahtuvasta myynnistä. ISP-myynnin osuus on 37 prosenttia.
Toistaiseksi myynti tulee 80 prosenttisesti Euroopasta, siitäkin puolet on myyntiä pohjoismaihin. ISP-myynnillä uskotaan kuitenkin olevan mahdollisuuksia myynnin laajentamiseksi myös muualle maailmassa. Yhtiö on saanut uusia kumppaneita tänä vuonna muun muassa Singaporesta ja Australiasta.
ISP-myynnin vahvuus on siinä, että on halvempi myydä ohjelma verkkoyhteyden kautta, kuin painaa se levylle ja paketoida.
Hyvää mainetta teknologiaosaajana kasvattaa F-Securen läheinen yhteistyö Nokian kanssa. Yhtiö on kehittänyt virustorjuntaa matkapuhelimiin ennen kuin viruksia oikeastaan on ehtinyt edes syntyä.
Mobiiliturvan osuus F-Securen liiketoiminnasta on vain prosentin luokkaan, mutta alan osaaminen voi olla merkittävä hinnan nostaja, jos yhtiö myydään suuremmille kilpailijoille.
Hyvä tuloskunto on pitänyt F-Securen kassan kunnossa. Se antaa toimitusjohtaja Kimmo Alkion mukaan yhtiölle mahdollisuuden kasvaa nykyistäkin vauhdikkaammin. Alkio sanoi Dow Jones -uutistoimistolle, että kasvua voidaan hakea myös yritysostoilla.
| IT-indeksin yritysten päätöskurssit 18.9.2007 | |||||
| Yritys | 11.09.2007 | 18.09.2007 | Viikkomuutos, % | Vuosimuutos, % | |
| Affecto | 4.50 | 4.45 | -1.1 | 53.45 | |
| Aldata | 1.41 | 1.4 | -0.7 | -23.08 | |
| Basware | 12.25 | 11.9 | -2.9 | -4.49 | |
| Comptel | 1.96 | 1.9 | -3.1 | 27.52 | |
| Done | 0.75 | 0.75 | 0.0 | 158.62 | |
| Elisa | 21.1 | 20.99 | -0.5 | 26.07 | |
| F-Secure | 2.43 | 2.4 | -1.2 | 11.63 | |
| Ixonos | 6.41 | 6.21 | -3.1 | 54.09 | |
| Nokia | 25.03 | 25.27 | 1.0 | 68.80 | |
| Proha | 0.32 | 0.32 | 0.0 | -15.79 | |
| QPR | 0.78 | 0.84 | 7.7 | -10.64 | |
| Satama | 1.55 | 1.49 | -3.9 | 53.61 | |
| Solteq | 1.7 | 1.63 | -4.1 | 12.41 | |
| SSH | 1.76 | 1.81 | 2.8 | 44.80 | |
| Stonesoft | 0.44 | 0.43 | -2.3 | -4.44 | |
| SysopenDigia | 3.98 | 3.98 | 0.0 | 26.75 | |
| Tecnomen | 1.32 | 1.29 | -2.3 | -11.64 | |
| Tekla | 10.51 | 10.5 | -0.1 | 87.50 | |
| Teleste | 8.73 | 8.65 | -0.9 | -4.10 | |
| TeliaSonera | 5.8 | 6 | 3.4 | 20.24 | |
| Tietoenator | 17.06 | 15.54 | -8.9 | -32.99 | |
| TJ Group | 0.07 | 0.07 | 0.0 | 16.67 | |
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja 14:05
- Comptel puolittaa osingon 14:00
- Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen 13:41
- Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee 09:48
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Dell tuo markkinoille musteettoman tulostimen
11.02.2009 Dell tuo markkinoille mobiilitulostimen, johon ei tarvita mustetta. Tulostin on Zink-yhtiön valmistama.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi















Kommentit (11)
Maailma on niin iso ettei Hyppöstä siellä tunneta. F-Secure on vaan Suomessa olevinaan jotenkin maailman menestynein. Oikeesti koko touhu on ihan nappikauppaa. Eihän niillä ole edes omaa teknologiaa jota joku voisi ostaa pois!
Anteeksi vaan tämä F-sec vastaisuus.
Punainen käyrä on indeksi Nokian kanssa ja sininen ilman.
F-Securen kurssikehitys näkyy taulukossa, jossa on kaikki muutkin indeksin yhtiöt.
Tämä juttu on huomenna ilmestyvän ITViikon pörssikolumni. Siksi tuossa on tuo käppyrä.
Tai miten voi edes olla kansainvälinen menestysyhtiö - vain Suomessa!!??
Lisäksi, miksi ITviikko tuppaa tavallisten uutisten ja lehdistötiedotteiden tulkintojen sekaan näitä omia näkemyksiään ihan kuin normaaleina uutisina. Sekaan vielä järjettömiä taulukkoja ja graffoja ja AVOT!! Tuloksena oikeen näkemyksellinen uutinen.
Linkki juttuun: http://www.pcworld.com/article/id,129301-page,10-c,techindustrytrends/article.html