Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kasvuvauhti huimaa

Tv-sarjoja katsotaan yhä enemmän verkossa Yhdysvalloissa

Canal+:n netti-tv.

21.9.2007 08:13 Lähes viidennes yhdysvaltalaisista verkon käyttäjistä katselee tv-sarjoja tietokoneeltaan. Määrä on kaksinkertaistunut vuodessa, ja vuoden päästä nykyisen määrän arvellaan kaksinkertaistuvan jälleen.

Forrester Researchin mukaan 18 prosenttia verkon käyttäjistä katselee suosikkisarjojaan tietokoneen ruudulta. Nousua viime vuodesta tulee sata prosenttia ja ensi vuodeksi odotetaan samanlaista kasvua.

18 prosenttia verkon käyttäjistä tarkoittaa arviolta neljääkymmentä miljoonaa ihmistä, sillä kaksi kolmasosaa Yhdysvaltain 300 asukkaasta on verkossa.

Katselutapoja on kolme: selvästi suurin määrä katselijoita menee jonkun suuren tv-yhtiön ABC:n CBS:n, NBC:n tai Foxin sivuille, joihin tv-sarjat ilmestyvät yleensä päivää tv-esityksen jälkeen. Tv-sarjat tulevat streamingina, eivätkä ne tallennu tietokoneelle.

Selvästi vähemmän suosittu vaihtoehto on ostaa sarjaa osa kerrallaan iTunesista tai Amazonista kahden dollarin kappalehintaan. Tällöin tiedosto tallentuu käyttäjän koneelle ja sitä voi katsoa milloin tahansa.

Kolmas tapa katsella sarjoja on mennä muille sivuille, jotka näyttävät sarjoja mainostulojen toivossa. Näitä ovat muun muassa Yahoo, MSN, MySpace ja AOL.

Tv-yhtiöt alkavat hiljalleen nähdä verkon mahdollisuudet.

 - Suuret tekijät alkavat kiinnostua, James McQuivey Forresterilta totesi LiveScience-verkkopalvelulle.

Verkkokatsojat kiinnostavat mediayhtiöitä, sillä nämä katsojat  ovat aktiivisia, eivätkä vain selaa kanavia. Verkkokatsojat istuvat myös lähempänä ruutua ja heillä on todennäköisesti rahaa, koska ovat pystyneet hankkimaan laajakaistayhteyden.

- He ovat mainostajan unelmia, McQuivey totesi. Mainostajat maksavat 20-40 prosenttia enemmän tietokoneen ruudulla näytetyistä mainoksista.

BBC kokeilee Euroopassa

Euroopassa BBC kokeilee vastaavaa palvelua. Kaikki televisiolupansa maksaneet voivat ladata iPlayerin, jolla voi ladata minkä tahansa edellisellä viikolla pyörineen ohjelman ja katsellä sitä kuukauden ajan.

BBC:n ongelma on tällä hetkellä se, ettei verkkosarjojen välissä ole mainoksia eikä siten saa tuloja. BBC neuvottelee kuitenkin muiden yhtiöiden kanssa sarjojen jakamisesta ja samalla tuloista.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (11)

Huono 0
Lähes viidennes yhdysvaltalaisista verkon käyttäjistä katselee tv-sarjoja tietokoneeltaan. Määrä on kaksinkertaistunut vuodessa, ja vuoden päästä nykyisen määrän arvellaan kaksinkertaistuvan jälleen.
Digitoday
Huono 0
Ei kerrottu sitä neljättä mahdollisuutta, joka antaa käyttäjän ladata videot koneelle ilman kopiosuojaa maksutta... krhm... P2P!
jamboree
Huono 0
Tämän uutisen kannattaisi myös tv yhtiöiden lukea... sekä henkilöiden jotka päättävät TV-Maksuista ja niiden nostoista...

TV-Maksu on vanhentunut käytäntö...
Ananas
Huono 0
Koskakohan tv-yhtiöt tajuavat että noita jaksoja voisi myös myydä netissä. Mielummin maksan sopuhinnan per kausi/jakso ja näen jaksot ilman mainoksia. Tähän voisi yhdistää ties mitä kampanjoja ja tarjouksia. Esim. sarjaa alusta asti seuranneet saisivat jaksoja halvemmalla tms.

Sopiva jakelutapa (client, bittorrent tms.) niin uudet jaksot (ilman mainoksia, hyvä laatu) tulisivat aina automaattisesti kotiin. Jaksoja voisi tarjota muutamassa eri formaatissa niin niitä voisi tuijotella niin 19" monitorilta kuin jonkun mediatoistimen/HTPC:n kautta telkkarista/tykiltä.

Epäilen että tämäkin ryssitään ekassa vaiheessa sillä että a) jaksoja saa älyttömissä formaateissa ja b) ne maksavat älyttömästi.
KiiskiKeijo
Huono 0
Tuo on jostakin syystä yleinen harhaluulo TV-maksuista.

TV-Maksu menee YLE:n toiminnan rahoittamiseen. Ei muuhun.

Muut yhtiöt hankkivat tulonsa muilla tavoin (mainokset, maksullisuus, yms).

Kaikki TV-yhtiöt maksavat jakeluverkon käytöstä (siis myös YLE) Digitalle.

Laki edellyttää kaapeli-TV yhtiöitä tiettyjen kanavien jakeluun, muiden kanavien jakelusta tulee sopimuskohtainen maksu kaapeliyhtiöille.
Päärynä
Huono 0
YLE tarjoaa areenallaan ilmaiseksi ainakin joitain ohjelmiaan nettikatselua varten, mutta muut kanavat taitavat nyhtää välistä euroja. Eiköhän areenakin siirry jossain vaiheessa DRM-Windows -formaattiin, jolloin katselu loppuu siihen.
Mitenköhän Suomessa
Huono 0
Kannattaa myös muistaa, että ei niitä sarjoja ole pakko siitä tietokoneen ruudulta katsoa. Näytönohjaimissa on ollut kauan jo TV-out mahdollisuus.
Tv-out
Huono 0
Kuka nykyään enään käyttää TV-outtia? Ei varmaan monikaan kun on olemassa taulutelevisiot joissa HDMI/VGA liitännät. Tervetuloa 2000 luvulle.
Bruce Boxleitner
Huono 0
Mm. minä käytän, eläköön tv-out.

P.S. Kuka käyttää enää taulutelevisiota kun on videotykit?
Axu
Huono 0
taulutv:ssä on hdmi siihen saa pc:n...
lisäksi monessa taulutvssä on pc liitäntä. Mulla on tietokone kiinni pc liitännällä.

32 tuumainnen sony
Realisti
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

USA:n ilmailulaitoksen palvelin murrettiin

11.02.2009 Yhdysvaltain ilmailulaitos Federal Aviation Administration kertoo, että sen tietojärjestelmiin murtauduttiin viime viikolla. Seurauksena 45 000:n hengen tietoturva on vaarantunut.

.