Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Isoa kasvua odotetaan

Cisco iskee pk-yrityksiin Suomessa

Toimitusjohtaja Esa Korvenmaa odottaa pk-sektorila kovaa kasvua Ciscolle.
Kuva: Kimmo Mäntylä/ Lehtikuva

24.9.2007 12:09 Verkkolaitevalmistaja Cisco Systems on pannut Pohjoismaat samaan koriin ryntäyksessään pk-yrityksiin, ja tarjoaa yhdistynyttä voimaa Suomessa, kertoo Ciscon maajohtaja Esa Korvenmaa.

Cisco on laskenut, että Suomessa on 100 000 yritystä, joilla on alle 250 työntekijää. Korvenmaa korostaa, että Cisco hakee vuoden sisällä pk-sektorilta 20-30 prosentin kasvua.
 
Amerikkalaisyhtiö on tuplannut pk-myyjiensä määrän Pohjolassa. Suomessa heitä on kaksi.
- Kaikki myynti pk-yrityksiin hoidetaan kanavan kautta, ja haemme koko ajan uusia kumppaneita myymään tuotteitamme pienemmille yrityksille. Päämäärämme on saada sinne kompakteja ja helposti käytettäviä tuotepaketteja, joissa ovat mukana wlan, ip-puhelut, palomuuri, videovalmiudet ja ja tietoturva.
 
Korvenmaan mukaan Ciscon pk-ryntäys Pohjolassa alkoi elokuussa. Sitä ennen hanketta suunniteltiin ja tuotteistettiin vuoden verran.
 
Ciscon tuotteita menee tällä hetkellä kahdeksan tukkurin ja 60 jälleenmyyjän kautta. Lisäksi mukana ovat operaattorit, kuten Elisa, Sonera ja Finnet-ryhmittymä paikallisten toimijoiden avulla.
 
Uusi nimitys
 
Cisco on nimittänyt Pohjoismaiden pk-johtajaksi Nina Gullerudin, joka yhdessa maajohtajien kanssa ohjaa yhtiön myyntiä pieniin ja keskisuuriin yrityksiin Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa ja Islannissa.

Gullerudin mukaan pk-suuntaus on Ciscolle koko Euroopan kattava hanke.

- Pk-sektori on iso kasvutekijä kaikilla maantieteellisillä alueilla, ja erityisen hyvin se ilmenee Pohjoismaissa, joissa perinteisesti on ollut paljon pieniä yhtiöitä.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Apple muurasi Mac-softaa

25.05.2007 Apple on julkaissut tietoturvapäivityksen 2007-005, joka korjaa useita haavoittuvuuksia Mac OS X - ja Mac OS X Server -ohjelmistoissa.


Kolme vuotta sitten

Puolueettoman tuomarin etsintä Pirate Baylle jatkuu

25.05.2009 Pirate Bay -oikeudenkäynnin tuomarin jääviyttä tutkinut tuomari paljastui hänkin jääviksi ja siirrettiin jutusta. Myös seuraavan tuomarin jääviyttä epäillään.

.