Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Mullistuksia julki

EBayn Skype-seikkailu vei päin mäntyä

Osa-aikaisena toiminut Janus Friis jättää Skypen kokonaan.

2.10.2007 12:25 Kun verkkohuutokauppa eBay osti internet-puheluja tarjoavan Skypen jättihintaan kaksi vuotta sitten, nostatti se analyytikoiden silmäkulmia. Esimerkiksi Forrester julisti heti tuoreeltaan, että eBay maksaa Skypestä liikaa. Viimeisimmät uutiset näyttävät vahvistavan, että näin todella kävi.

EBay ilmoitti noin miljardin euron kuluerästä Skype-kauppaan liittyen. Kulu kirjataan kolmannen vuosineljänneksen tulokseen. Useat lähteet, kuten BusinessWeek, katsovat, että eBay käytännössä myöntää yli kahden miljardin euron Skype-hankinnan olleen virhe.

Kuluerään sisältyy 375 miljoonan euron maksu Skypen perustajille Niklas Zennströmille ja Janus Friisille sekä muille Skypeen varhain sijoittaneille. Luku ei ole häävi, kun sitä vertaa alkuperäisiin odotuksiin. EBay ennusti pari vuotta sitten jopa 1,2 miljardin maksuja, jos Skype olisi päässyt silloin asetettuihin tavoitteisiin esimerkiksi tuloksen ja käyttäjämäärien osalta.

Myös johtajia vaihdetaan. Zennström lopettaa Skypen pääjohtajana, mutta jää hallituksen neuvoa-antavaksi puheenjohtajaksi. Friis poistuu kuvioista kokonaan. EBayn mukaan Zennström lähti omasta tahdostaan.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (3)

Huono 0
Kun verkkohuutokauppa eBay osti internet-puheluja tarjoavan Skypen jättihintaan kaksi vuotta sitten, nostatti se analyytikoiden silmäkulmia. Esimerkiksi Forrester julisti heti tuoreeltaan, että eBay maksaa Skypestä liikaa. Viimeisimmät uutiset näyttävät vahvistavan, että näin todella kävi.
Digitoday
Huono 0
Että tää uusi ulkoasu tympii.
Uutisten otsikot ja fontit ovat mammutin-kokoisella fontilla kun taas kommentit niin pienellä että saa tihrustella.
kyllästynyt
Huono 0
Tämä sivustohan on taidettu laittaa kuralle ihan sen takia, että paperilehtiä myytäisiin enemmän?
Pena
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Suomi aikoo sallia tuotesijoittelun tv-ohjelmissa

25.05.2007 Tanssii tähtien kanssa -ohjelma voi tulevaisuudessa vapaammin mainostaa erästä parkettivalmistajaa. Suomen tv- ja radiolakiin on tulossa muutos, joka sallii tuotesijoittelun.


Kolme vuotta sitten

Petkuttajat esiintyvät piraatteja jahtaavana Saksan rikospoliisina

25.05.2009 Saksalaiset ovat saaneet sähköpostia, jossa heitä vaaditaan Saksan rikospoliisin BKA:n nimissä maksamaan sakkoja laittomasta elokuvien, musiikin tai softan lataamisesta. BKA kiistää olevansa lähettäjä ja varoittaa kansalaisia joutumasta petoksen uhreiksi.

.