Tekes jakaa demorahaa pelitaloille

Bugbearin FlatOut Ultimate Carnage on yksi esimerkki siitä, mihin suomalainen peliosaaminen riittää.
11.10.2007 12:20 Pienen pelifirman kansainvälistymisen avainsana on demon tekeminen, Tekes katsoo. Ilman demoa on merkittävän julkaisijan kanssa lähes mahdotonta solmia sopimusta.
Tekesin vastikään julkistama uusi rahoitusmuoto mahdollistaa demon tekemisen julkisella rahoituksella. Demoille ei ole varattu mitään tiettyä könttäsummaa, vaan jaettavan rahan määrä riippuu hyvien hakemusten määrästä.
Verso – Vertical Software Solutions -ohjelman päällikkö Keith Bonnici katsoo jo 100 000 euron riittävän pitkälle.
- Pelialalla on Suomessa aika paljon "aluskasvillisuutta", josta voisi versoa uusia innovaatioita. Mutta tietenkään se ei tapahdu ilmaiseksi ja silloin tällainen 100 000 euron rahoitus voi riittää jo pelattavan proof of concept -demon tekemiseen ainakin käsikonsoleille ja ehkä isompienkin ympäristöjen raakaversioon, Bonnici arvioi.
Julkaisijoille tehtävä demo on eri asia kuin kuluttajille myöhemmin mahdollisesti veistettävä valmiimpi demo.
Suomessa on pelialan osaamista, hyviä ideoita ja kansainväliseen menestykseen yltäneitä yrityksiä, mutta osaavista pelien tekijöistä alkaa olla jo pulaa, Tekes katsoo.
Suomen peliteollisuuden menestystekijöinä ovat peliyritysten teknisen pätevyyden ohella pelien sisältöihin liittyvä osaaminen ja omalaatuiset ideat, joista esimerkkinä Tekes mainitsee Sulakkeen Habbo Hotellin.
Pelituotannon hinta-laatusuhde on ollut Suomessa perinteisesti erittäin hyvä. Isot ulkomaiset sopimuspartnerit arvostavat myös sitä, että suomalaiset tuotannot pysyvät sovituissa aikatauluissa. Uutisia eri pelien myöhästymisistä saapuu jatkuvasti maailmalta. Toisaalta etenkin suomalainen menestystarina Remedy omaksui jo kauan sitten hokemakseen, että peli julkaistaan "sitten kun se on valmis".
Keith Bonnici näkee Xbox 360:n ja PlayStation 3:n sähköisissä markkinapaikoissa loistavan tilaisuuden suomalaisille pelitaloille. Näistä palveluista voidaan ostaa kevyttä pelattavaa, mikä on samalla uusille peliyrittäjille oiva keino päästä kiinni leivän syrjään.
Tekes korostaa olevansa pelialan merkittävin rahoittaja Suomessa ja on vuoden 2007 aikana tukenut alaa kuudella miljoonalla eurolla, kun vastaavat julkiset investoinnit koko EU-tasolla ovat olleet 21 miljoonaa euroa.
Suomessa pelialan kasvuvauhdin on arvioitu yltävän tulevina vuosina lähes 50 prosenttiin, kun kansainvälinen keskiarvo liikkuu 15–20 prosentissa. Maailmanlaajuisesti koko teollisuudenalan arvo on noin 25 miljardia dollaria vuodessa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 17:09 Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 15:01 Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 11:49 Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 09:59 Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 08:24 Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 07:00 Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Firefox oikolukee suomeksi
25.05.2007 Mozillan Firefox-internet-selaimeen on saatavilla suomenkielinen oikolukupaketti, joka hyödyntää OpenOfficelle suunniteltua Soikko-oikolukua.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon 16:05
- Professori: Lahjustuomiolla olisi YIT:lle kovat seuraukset 06:03
- Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää 15:10
- EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä 15:27
- » Taloussanomat.fi
-
52 e
Lenovo Thinkpad X220 (Core i5-2520M, 4 GB, 12,5", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
43 e
-
31 e
Apple MacBook Air MC965S/A (Core i5 1,7 GHz, 4 GB, 128 GB, 13,3", OS X), kannettava tietokone
-
31 e
MSI GT70 0NC-019NE (Core i7-3610QM, 16 GB, 750 GB, 17,3", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
30 e
MSI GT70 0NC-070NE (Core i7-3610QM, 8 GB, 878 GB, 17,3", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone













