Nokialta odotetaan taas huipputulosta

Nokian toimitusjohtajan Olli-Pekka Kallasvuon odotetaan kertovan ensi torstaina kovia tuloslukuja kolmannelta vuosineljännekseltä.
13.10.2007 13:27 Nokian erinomaisesti sujunut alkuvuosi jatkuu. Analyytikot odottavat Nokian lisänneen selvästi liikevaihtoa ja vahvistaneen osakekohtaista tulosta.
Viime vuoden heinä-syyskuuhun verrattuna analyytikot ennakoivat Nokian lisänneen matkapuhelimiensa myyntiä keskimäärin 30 prosenttia. Se on erittäin kova saavutus, kun otetaan huomioon Nokian valtavat myyntimäärät.
– Nokia ei tehnyt kolmannella vuosineljänneksellä merkittäviä tuotelanseerauksia. Yhtiö on säästänyt markkinointikuluissa. Se tarkoittaisi, että katteet ovat nousseet viime vuoden kolmanteen vuosineljännekseen verrattuna, sanoo investointipankki Öhmanin analyytikko Helena Nordman-Knutson.
Todennäköisesti Nokia on myynyt matkapuhelimia taas enemmän kuin sen kolme lähintä kilpakumppania yhteensä.
Tulosvertailua viime vuoden vastaavaan vuosineljännekseen sekoittaa hieman verkkoyhtiö Nokia Siemens Networksin tuloksen raportointi osana Nokian tulosta. Suuri osa analyytikoista ennustaa verkkoyhtiön tehneen edelleen tappiota.
Investointipankki Lehman Brothersin Stuart Jeffrey laskee Nokia Siemens Networksin liiketappioksi ilman kertaeriä 135 miljoonaa euroa.
Mobile Phones -toimialan lisäksi Nokian menestystä vauhdittaa kalliita ja korkeakatteisia älypuhelimia valmistava Multimedia.
Nomuran analyytikko Richard Windsor arvioi toimialan liikevoittoprosentiksi 20, mikä olisi hänen laskujensa mukaan prosenttiyksikön parempi kuin Mobile Phonesin.
– Uskon multimedian kannattavuuden olleen sensaatiomainen. Myyntimäärät ovat arvioni mukaan kasvaneet 38 prosenttia vuoden takaisesta, Windsor sanoo.
Hänen mielestään Nokia pystyy nykyisessä tilanteessa hyödyntämään mittakaavaetuja jopa entistä enemmän. Nokia on jo pitkään rutistanut kilpailuetua suurilla hankinnoilla alihankkijoilta ja huippuunsa viritetyllä tuotanto-, logistiikka- ja tuotantoketjulla.
– Suuruuden ekonomian lisäksi tutkimus- ja tuotekehityksen virtaviivaistaminen on tärkeä syy kannattavuuden vahvistumiseen, Windsor lisää.
Nokian tulosmylly on rasvattu erittäin tehokkaaksi. Nokialla ei ole mitään hätää, vaikka halvimpien puhelimien osuus myynnistä onkin erittäin suuri. Halpapuhelimien matalia katteita paikkaavat niiden valtavat myyntimäärät.
– Nokialla on Motorolan vetäytymisen takia vähemmän hintapaineita halvimmissa puhelimissa. Lisäksi keskihintaisen malliston uudistus kantaa hedelmää, koska hinnat ovat nyt paremmat.
Tärkeä ilonaihe Nokialle on myös yrityspuhelimia ja -ratkaisuja tekevä Enterprise Solutions. Toimiala nousi toisella vuosineljänneksellä kolmen ja puolen vuoden rämpimisen jälkeen kirkkaasti voitolliseksi.
Goldman Sachsin analyytikko Tim Boddy laskee toimialan tehneen kolmannella vuosineljänneksellä 104 miljoonan euron liikevoiton, mikä tarkoittaisi liikevoittoprosentin hyppäystä 18:aan. Vuotta sitten toimiala oli 65 miljoonaa pakkasella.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja 14:05
- Comptel puolittaa osingon 14:00
- Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen 13:41
- Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee 09:48
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Microsoftilla koossa 10 000 patenttia
11.02.2009 Microsoftin panostus tutkimustyöhön näkyy patenttien määrän kasvussa. Yhtiölle myönnettiin äskettäin 10 000. patentti.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi
-
177 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
65 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
55 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
37 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö














