Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kasvu kaksijakoista ja ristiriitaista

Erp-markkinoiden jakautuminen yllätti Aaran

Erp-markkinat ovat globaalisti kovassa myllerryksessä.
Kuva: VTT

16.10.2007 11:00 Suomalaisilla toiminnanohjausratkaisujen markkinoilla vuosi 2006 oli markkinakasvun osalta ristiriitainen, tutkimusyhtiö Aara Finland katsoo.

Pääsääntöisesti markkinoilla toimivien erp-yritysten liikevaihdolla mitattu kasvu on ollut maltillista tai jopa negatiivista. Toisaalta tiettyjen toimijoiden voimakas kasvu on pitänyt markkinoiden kokonaiskasvun aikaisempien vuosien kasvuennusteiden mukaisena ollen noin seitsemän prosentin luokkaa.

Kilpailutilanteiden näkökulmasta suomalaisilla erp-markkinoilla toimivat yritykset ovat viimeisen vuoden aikana jakautuneet entistä selvemmin markkinaosuuttaan vahvistaneisiin ja menettäneisiin toimijoihin.

- Vahvistuneita toimijoita yhdistää voimakas tarjooman kehittäminen entistä pienemmille ja kapeammille segmenteille, Aaran Mika Jantunen kommentoi. Mika Jantunen muistuttaa, että vielä vuonna 2005 markkinakehitys oli erittäin hyvää läpi linjan, joten viime vuoden jakautuminen tuli yllätyksenä.

Markkinoiden jakautumista selittää entistä selvemmin markkinaosuuttaan vahvistaneiden toimijoiden osalta aktiivinen erp-tarjooman kehittäminen ja entistä paremmin valituille asiakaskohderyhmille konseptoidut erp-ratkaisut.

Erp-yritysten tarjoomien selvä kehittyminen onkin tärkein markkinoiden jakautumista selittävä tekijä ja tämä on tapahtunut kahta kautta, Aara arvioi. Toisaalta pelurit ovat kehittäneet uusia tuotteita ja palveluita entistä tarkemmille toimiala- ja kokoluokkasegmenteille. Toisaalta yritykset ovat hakeneet parempaa erottautumiskykyä puhtaasti markkinoinnillisin ja viestinnällisin keinoin, jossa lähtökohtana ei ole ollut varsinainen uuden kehitys muuten kuin viestintään ja markkinointiin panostamisen kautta.

Viimeisen vuoden aikana asiakkaiden näkökulmasta vaihtoehdot ovatkin lisääntyneet, mikä vaikuttaisi ainakin tällä hetkellä vahvistavan kysyntää entisestään vuosille 2007 ja 2008. Toisaalta markkinoiden kysyntäkehitys näyttäisi eroavan hyvin voimakkaasti eri toimialoilla ja kokoluokkasegmenteillä.

Vaihtoehtojen kasvun seurauksena markkinoiden eriytymiskehitys entistä pienempiin ja rajatumpiin erp-markkinasegmentteihin on jatkunut viimeisen vuoden aikana. Käytännön tasolla suomalaiset markkinat ovat tällä hetkellä jakautuneet ainakin kolmeen erilliseen kokoluokkaan ja useille erillisille toimialoille. Eri markkinasegmenteillä kilpailu- ja kysyntätilanteet eroavatkin hyvin voimakkaasti toisistaan. Tällä hetkellä voimakkainta kilpailu vaikuttaisi olevan pienten ja keskisuurten yritysten markkinasegmenteillä.

Myös tulevaisuuden markkinakehitys näyttää eroavan kilpailutilanteiden osalta eri markkinasegmenteillä voimakkaasti. Pääasiassa tästä syystä suomalaisten erp-markkinoiden kehitys kohti entistä pienempiä markkinasegmenttejä tulee jatkumaan, Aara uskoo.

Aaran mukaan vuosien 2008 ja 2009 aikana markkinakasvu on vahvistumassa lähinnä suurten yritysten hyvän erp-kysyntätilanteen ansiosta.

Juuri tällä hetkellä Aarassa katsellaan erityisen tarkasti markkinoiden konsolidoitumista.

- Ei kuitenkaan niinkään erp-ohjelmistojen, vaan perus-erp:n ulkopuolella olevien ohjelmistojen osalta, Mika Jantunen huomauttaa viitaten muun muassa SAPin ja Oraclen tekemiin ja aikomiin suuriin yritysostoihin.

- Erp-markkinat kaiken kaikkiaan ovat tällä hetkellä muuttumassa todella voimakkaasti globaalilla tasolla ja se tulee varmaankin näkymään myös paikallisissa markkinoissa jollakin aikavälillä.

Markkinaosuuksissa ei nähty dramaattisia muutoksia viime vuonna, Jantunen kertoo. Lisenssimyynnissä SAPin asema on edelleen vahva, ja perässä tulevat WM-data ja Microsoft. Vuonna 2005 kovimmin kirinyt Microsoft on edelleen vahvistanut asemaansa.

Erp-palveluissa kolme vahvinta ovat yhä TietoEnator, WM-data ja Fujitsu Services. Palvelupuolta kuitenkin leimaa se, että mukana on useita vahvoja toimijoita.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Firefox oikolukee suomeksi

25.05.2007 Mozillan Firefox-internet-selaimeen on saatavilla suomenkielinen oikolukupaketti, joka hyödyntää OpenOfficelle suunniteltua Soikko-oikolukua.

.