HP hurjastelee pc-myynnin tilastoissa

HP on panastanu tmuutaman vuoden kuluttajamarkkinoihin. Se tuottaa tuloksia.Kuvassa HP Pavilion tx1000 Entertainment PC.
18.10.2007 12:05 HP nousi pc-myynnin globaaliksi johtajaksi vuosi ja neljännes sitten eikä se osoita väsymisen merkkejä. Gartnerin ennakkolukujen mukaan maailmassa myytiin heinä-elokuussa 68, 5 miljoonaa pc:tä ja x86-palvelinta eli 14,4 prosenttia enemmän kuin vuoden 2006 vastaavalla jaksolla.
Vuoden aikana HP:n toimitukset kasvoivat kolmanneksella. Kolmanneksi suurimmaksi toimittajaksi Gatewayn ostolla noussut Acer kasvoi 58 prosenttia. Viidestä suurimmasta toimittajasta Lenovo ja Toshiba onnistuivat kasvamaan markkinoita nopeammin lähes 23 prosentin luvuillaan.
Dell onnistui vaihteeksi näyttämään kasvaneita toimituslukuja, mutta kasvu oli 3,5 prosenttia.
Aasian ja Tyyneen meren alueen talouskasvu vauhditti pc-myynnin 23,4 prosentin kasvuun edellisvuodesta. Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan myynti kasvoi 16,4 prosenttia kun taas markkinajarruksi jämähtänyt Yhdysvallat kasvoi alle ennusteiden 4.7 prosenttia.
Kannettavien myynti ylitti Yhdysvalloissa ensimmäisen kerran pöytäkoneiden ja pienten palvelinten myynnin.
| Maailman pc-markkinat Q32007 | ||||||
| Toimittaja | 3Q07, kpl, tuhansia | 3Q07, osuus, % | 3Q06, kpl, tuhansia | 3Q06, osuus, % | Muutos, % | |
| HP | 12,845 | 18.8 | 9,648 | 16.1 | 33.1 | |
| Dell | 9,856 | 14.4 | 9,521 | 15.9 | 3.5 | |
| Acer | 5,545 | 8.1 | 3,509 | 5.9 | 58 | |
| Lenovo | 5,480 | 8 | 4,462 | 7.5 | 22.8 | |
| Toshiba | 3,018 | 4.4 | 2,461 | 4.1 | 22.6 | |
| Muut | 31,718 | 46.3 | 30,223 | 50.5 | 4.9 | |
| Yhteensä | 68,462 | 100 | 59,825 | 100 | 14.4 | |
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 17:09 Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 15:01 Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 11:49 Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 09:59 Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 08:24 Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 07:00 Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nokian mobile 2.0-sovelluksella miljoona käyttäjää
25.05.2007 Nokian uusien palvelujen kehittäjäyksikkö on päässyt miljoonan rekisteröityneen kävijän tavoitteeseen WidSets-palvelussaan. Kyseessä on ensimmäinen mobile 2.0 -hanke, jonka käyttäjämäärä voidaan ilmoittaa seitsennumeroisella luvulla.
Kolme vuotta sitten
Petkuttajat esiintyvät piraatteja jahtaavana Saksan rikospoliisina
25.05.2009 Saksalaiset ovat saaneet sähköpostia, jossa heitä vaaditaan Saksan rikospoliisin BKA:n nimissä maksamaan sakkoja laittomasta elokuvien, musiikin tai softan lataamisesta. BKA kiistää olevansa lähettäjä ja varoittaa kansalaisia joutumasta petoksen uhreiksi.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon 16:05
- Professori: Lahjustuomiolla olisi YIT:lle kovat seuraukset 06:03
- Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää 15:10
- EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä 15:27
- » Taloussanomat.fi
-
52 e
Lenovo Thinkpad X220 (Core i5-2520M, 4 GB, 12,5", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
43 e
-
31 e
Apple MacBook Air MC965S/A (Core i5 1,7 GHz, 4 GB, 128 GB, 13,3", OS X), kannettava tietokone
-
31 e
MSI GT70 0NC-019NE (Core i7-3610QM, 16 GB, 750 GB, 17,3", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
30 e
MSI GT70 0NC-070NE (Core i7-3610QM, 8 GB, 878 GB, 17,3", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
-70 e
Asus CG8350 (Core I5-2320, 8 GB, 1 TB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-40 e
Asus CM6730 (Core i3-2120, 6 GB, 750 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-37 e
Fujitsu PH300 (Core i3-2120, 6 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-35 e
Fujitsu Esprimo Q900 (Core i3-2350M, 4 GB, 320 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-33 e
Lenovo ThinkStation E30 TWR (E3-1235, 4 GB, 1 TB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö













