Facebook valmiina kasvuun
25.10.2007 07:27 Facebookin perustaja ja toimitusjohtaja Mark Zuckerberg aikoo palkata vuoden aikana 400 uutta työntekijää nykyisten 300 työntekijän lisäksi. Yhtiön suunnitelmissa on saada tuloja mainoksista.
San Franciscossa Web 2.0 Summit -tapahtumassa päävieraana ollut Zuckenberg sanoi Facebookin olevan yhtiö, joka ei aio polttaa määrättömästi rahaa kasvaessaan.
Tällä hetkellä yhtiölle riittää, että tulot ja menot ovat tasapainossa.
Yhtiön arvoksi on arvioitu noin 15 miljardia dollaria. Myymällä pienenkin osan yhtiöstä Facebook saisi rahoituksensa kuntoon pitkäksi aikaan. Mark Zuckerberg sanoi kuitenkin, ettei hän käytä ollenkaan aikaa rahoituksen miettimiseen.
Zuckerberg, 23, ei kommentoinut mitenkään sitä, aikooko yhtiö palkata kokeneemman johtajan.
– Kokoamme mieluummin hyvän joukkueen, kuin palkaamme johtajan jolla on kokemusta alastamme. En edes usko, että sellainen löytyisi, Zuckerberg sanoi.
Zuckerberg vihjaili, että tuloja haetaan jatkossa mainoksista. Asiasta hän lupasi lisää tietoa tulevien kuukausien aikana.
Facebookiin saa vapaasti tehdä omia ohjelmiaan, mutta yhtiö on pitänyt itsellään oikeuden poistaa ohjelmat jos niin parhaaksi näkee.
– Me olemme vasta aloittaneet. Emme vielä tiedä mitä riskejä meillä on ja mitä tulee tapahtumaan, Zuckerberg perusteli.
Ulkopuolisten Facebook-ohjelmia on tehty yli 6 000 kappaletta ja niiden tekoon on osallistunut jo 100 000 ihmistä.
– Tulemme tekemään tätä vuosia, ja menee kymmeniä vuosia ennen kuin tämä kypsyy valmiiksi.
(ITviikko, 25.10.2007)
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen 00:31
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Steam-pelipalvelussa 13 miljoonaa aktiivista käyttäjää
28.05.2007 Half-life -peleillä pinnalle noussut Valve Software ilmoitti, että sen digitaalisen sisällön pc-alusta, Steam, on ylittänyt yli kolmentoista miljoonan aktiivisen käyttäjätunnuksen rajan.
Kolme vuotta sitten
Tekstiviestiskandaali varjostaa American Idolin finaalia
28.05.2009 Puhelinyhtiö AT&T:n sanotaan jakaneen ilmaisia puhelimia tekstiviestiäänestystä varten.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (6)
Paskat! Menee pari kolme vuotta ja kukaan ei edes muista Facebookia enää.
Microsoftin toimet toisaalta ymmärtää. näillä firmoilla on niiin paljon rahnaa kassassa ja niiin vähän ostettavaa. Jos ei ms osta niin nokia ostaa, tai google tai oracle tai....
NOKIALAND on kovassa kurssissa Intiassa !
Siis: www.mospay.com Noida, New Delhi
Paskat! Menee pari kolme vuotta ja kukaan ei edes muista Facebookia enää.
Oletko kateellinen? Anna pojan tahkota rahaa. Tee itse jotain yhtä suurta ja tuottavaa ja tule vasta sitten tänne arvostelemaan.