Firefoxin hakukenttä tuottaa

Firefoxin hakukenttä on varsinainen rahasampo Mozillalle.
25.10.2007 10:07 Netscapen internetohjelmiston raunioiden ympärille syntynyt Mozilla-säätiö on julkaissut vuoden 2006 tilinpäätösasiakirjat. Säätiö tienasi viime vuonna 66,8 miljoonaa dollaria, josta 85 prosenttia tuli suoraan hakukoneyhtiö Googlelta.
Vuonna 2005 Mozilla-säätiö tytäryhtiöineen tienasi 52,9 miljoonaa dollaria. Viime vuonna sen tulot nousivat 66,8 miljoonaan dollariin.
Suurimman osan tuloistaan säätiö tienaa kehittämänsä avoimen lähdekoodin Firefox-selaimen hakukentällä. Suurimman hyödyn hakukentästä sai Google, joka tietysti toi suurimman osan säätiön tuloista. Rahoitustietojen mukaan Mozilla sai 85 tuloistaan Googlelta.
Googlen ja säätiön nykyinen sopimus on voimassa ensi vuoden loppuun saakka.
Säätiön johtaja Mitchell Bakerin mukaan hakujen tuotto kasvoi hitaammin kuin Firefoxin käyttö. Loput tuloistaan säätiö sai Mozilla Storen, julkisen tuen ja korkotuoton tuloksena.
Mozillan kulut olivat vain 19,77 miljoonaa dollaria. Tästä summasta lähes kolme neljäsosaa kului Mozillan yhdeksänkymmenen osa-aikaisiin ja täyspäiväisiin työntekijöihin.
Baker hehkuttaa blogissaan myös avoimen lähdekoodin yhteisöä. Kuusitoista tuhatta ihmistä raportoi säätiön ohjelmistoista bugeja, tuhat ihmistä lahjoitti koodia Firefoxin 2-versioon ja 65 tuhatta ihmistä levitti selaimen ilosanomaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:47 Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 16:26 Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 16:15 Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 14:05 Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 14:02 Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 14:00 Comptel puolittaa osingon
- 13:41 Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 13:37 Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 12:37 Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10:03 Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 09:48 Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja 14:05
- Comptel puolittaa osingon 14:00
- Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen 13:41
- Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee 09:48
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Paperilla pelaamista
10.02.2007 Helmikuun ensimmäisenä päivänä sähköisessä postilaatikossamme kolahti. Vuokraemäntämme oli tiukkaan sävyyn perimässä vuokraamme, jonka oli pitänyt saapua hänen käsiinsä kyseisenä päivänä.
Kolme vuotta sitten
Wincapitasta satelee lisää rikosilmoituksia
10.02.2009 Pyramidihuijaus Wincapitasta tulee poliisille rikosilmoituksia kiihtyvään tahtiin, kertoo oululainen Kaleva.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Pankkiireilla on uusi suosikkiaine: Testosteroni 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi
-
-295 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-216 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-108 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-87 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö














Kommentit (12)
Ei viitsi. Tuleehan yli 60 miltsiä ilmankin.
Saahan sen google-haun vallankin pois muokkaa alaspäin sojottavan nuolen kautta (valitse Muokkaa hakukoneita -> "aktivoi" Google ja napsauta painiketta Poista).
Ja sittenhän me kaikki teemme ihan itse "oman" hakukoneemme, ohjeet osoitteessa http://developer.mozilla.org/en/docs/Creating_OpenSearch_plugins_for_Firefox. :-D