Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Yrittää hillitä puhelinten avaamista

Apple rajoittaa iPhonen saatavuutta

Käteinen ei enää käy iPhonea ostettaessa.

29.10.2007 11:14 Apple asetti Yhdysvalloissa rajoituksia iPhonen myynnille kieltäen muun muassa käteiskaupat. Päätös saattaa kirvoittaa jälleen uuden oikeuskanteen yhtiötä vastaan.

Apple totesi, että vastedes iPhonen ostajalta vaaditaan luottokortti. Lisäksi ostaja ei voi hankkia kuin korkeintaan kaksi iPhonea, siinä missä aikaisemmin sallittiin viisi puhelinta.

Yhtiön mukaan rajoituksilla pyritään muun muassa varmistamaan, että hyvin myynyttä älypuhelinta riittää myös joulumarkkinoilla. Lisäksi pyrkimyksenä on estää iPhonen murtajia ostamasta useita puhelimia, joita he myisivät sitten voitolla käytettäväksi muissakin kuin AT&T:n verkoissa.

Saa nähdä, miten kuluttajanoikeuksistaan kiinni pitävät ostajat reagoivat Applen rajoituksiin. Miten esimerkiksi luottokortiton teini-ikäinen pystyy nyt hankkimaan Applen puhelimen, verkossa kysytään. Myöskään jälleenmyyjät eivät riemastune asiasta.

Äskettäin Apple arvioi, että peräti 250 000 iPhonea on myyty kuluttajille, joiden aikomuksena on murtaa puhelin vapaaksi AT&T:stä.

Myyntirajoitus astuu voimaan tiettävästi myös Britanniassa, kun iPhonen kauppa alkaa ensi kuussa.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Työ kutsuu it-ammattilaisia lomallakin

25.05.2007 Monen ajatukset harhailevat työasioissa lomallakin. Etenkin it-ammattilaisten on vaikea irtautua töistään, kertoo amerikkalaisen CareerBuilder.comin teettämä laaja kyselytutkimus.


Kolme vuotta sitten

Suomi24 uskalsi uudistaa keskustelut

25.05.2009 Miljoonan suomalaisen kohtaamispaikka uudistui ja sai odotetusti välittömästi myös kritiikkiä. Pasi Ilola selittää, miksi pelkkä tekninen uudistus ei riittänyt, vaan myös toimivuutta ja ulkonäköä muutettiin.

.