Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Warner ei suostu mukaan

Nokian musiikkikauppa kompuroi

Levy-yhtiö Warnerin artisteihin kuuluvan amerikkalaisen rock-yhtye Red Hot Chili Peppersin musiikia ei myydä Nokian musiikkikaupassa.
Kuva: Timo Toivanen / Lehtikuva

5.11.2007 11:14 Matkapuhelimia valmistavan Nokian suunnitelmat digitaalisessa musiikkikauppassa ontuvat. Maailman kolmanneksi suurin levy-yhtiö Warner Music ei suostu luovuttamaan artistiensa musiikin myyntioikeuksia Nokialle.

Neuvottelut Warnerin kanssa jatkuvat, sanoo Nokian Multimedia-toimialan viestintäjohtaja Kari Tuutti.

Amerikkalaisen talouslehden Wall Street Journalin mukaan Warnerin päätökseen on syynä Nokian Mosh-tiedostonjakopalvelu.

Levy-yhtiö pelkää, että Mosh-palvelusta syntyy uusi alusta laittoman, tekijänoikeuksia loukkaavan musiikin jakeluun.

– Käytämme Moshissa johtavia teknologia-ratkaisuja oikeudenhaltijoiden oikeuksia loukkaavien kappaleiden jakamisen estämiseksi, Tuutti sanoo.

Warnerin haluttomuus lähteä mukaan Nokian musikkikauppaan ei ole mikään pieni asia. Warner on yksi maailman neljästä suurimmasta levy-yhtiöstä. Sen artisteja ovat esimerkiksi Eric Clapton, Neil Young, Red Hot Chili Peppers ja R.E.M.

Pienten levymerkkien artistien kattavuudesta Nokian kaupassa ei ole tarkkaa tietoa. Yksi suurimmasta indie-musiikin digitaalisista jakelijoista The Orchard tekee yhteistyötä Applen kanssa.

Keskiviikkona Nokia avasi ensimmäisen musiikkikauppansa Britanniassa. Nokian kaupassa kappaleet ovat kalliimpia kuin Applen iTunes-kaupassa. Lisäksi valikoima on selvästi kapeampi.

Nokialla on myynnissä kaksi miljoonaa kappaletta musiikkia. Se on vain kolmannes siitä, mitä maailman suurimmasta digitaalisen musiikin kaupasta iTunesista löytyy.

Nokian Multimedia-toimialan johtaja Anssi Vanjoki väitti elokuussa Lontoossa, että yhtiön musiikkikaupasta löytyy kaikki musiikki kohtuulliseen hintaan.

Applen markkinaosuus digitaalisesta musiikkikaupasta on eri lähteistä riippuen 80 prosentin tienoilla. ITunesista on tähän mennessä ostettu reippaasti yli kolme miljardia kappaletta. Lisäksi myynnissä on yli kaksi miljoonaa kopiosuojaamatonta kappaletta, jolla se houkuttelee lisää uusia asiakkaita.

Nokia ei myy musiikkikaupassa lainkaan kopiosuojaamatonta musiikkia. Kaikki kappaleet on kopiosuojattu Microsoftin kopiosuojaustekniikalla, jota Nokian laitteet tukevat.

Kuluvan vuoden ensimmäisellä vuosipuoliskolla äänitteiden myynnin arvo putosi ääniteteollisuuden yhteistyöjärjestön IFPI:n tilastojen mukaan 15 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta. Digitaalisen musiikin myynnin arvo kasvoi samalla vertailuajanjaksolla 40 prosenttia.

Digitaalisen musiikkimyynnin arvon odotetaan olevan tänä vuonna kolme miljardia dollaria.

Musiikkikauppa on yksi tärkeä osa Nokian suunnitelmia laajentaa liiketoimintaansa palveluihin. Palvelumallin ytimessä on Ovi-palvelualusta, jota Nokiaa tarjoaa myös operaattoreille.

Nokian musiikkikaupasta voi ostaa kappaleita matkapuhelinverkon välityksellä suoraan kännykkään. Lisäksi musiikkia voi ostaa tietokoneelle nettikaupasta. Ajatus myydä musiikkia suoraan matkapuhelimeen on ärsyttänyt teleoperaattoreita, koska he katsovat kännykkäkaupan kuuluvan itselleen.

Syksyn aikana vasta yksi suuri teleoperaattori, Telefónica on tehnyt Nokian kanssa sopimuksen Ovi-yhteistyötä. Sen sijaan useat useat operaattorit ovat närkästyneet Nokian uusista palveluista.

Niitä ovat musiikkikaupan lisäksi N-Gage-pelikauppa ja kartta- ja navigointipalvelut. Nokian pelimyynnin aloitus myöhästyy lähes parilla kuukaudella.

Applen musiikikaupasta musiikkia voi ostaa langattoman lähiverkkoyhteyden välityksellä suosituissa Starbucks-kahviloissa iPhone-kännykkään ja uuteen iPod Touch -soittimeen.

Maailman suurimmilla musiikkimarkkinoilla USA:ssa Nokian markkinaosuus on kaikista heikoin.

Jutun kirjoitti: Petri Sajari

Petri Sajari

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Yhdellä tunnuksella pohjoismaisiin korkeakouluihin

10.02.2009 Suomalaisten korkeakoulujen käyttäjätunnuksilla pääsee jatkossa käyttämään myös ulkomaisia palveluja. CSC luonnehtii hanketta ainutlaatuiseksi maailmassa.

.