Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kuluttajamyynti ei kannattanut

Samsung törmäsi seinään Japanin kuluttajamarkkinoilla

Samsungin kulutuselektroniikalle ei riittänyt kysyntää Japanissa.

11.11.2007 07:23 Korealainen Samsung Electronics on lopettanut kuluttajaelektroniikan myynnin Japanissa kehnon kannattavuuden takia. Yhtiö ei muiden suurten nimien puristuksessa pystynyt Japanissa toistamaan muualla maailmassa saavuttamaansa menestystä.

Samsung lopetti kuluttajamyyntinsä japanilaisissa myymälöissä elokuussa, ja päätti viime kuun lopussa myös verkon kautta myymisen. Korealaisjätti myi Japanissa kuluttajille muun muassa lcd-televisioita, dvd-soittimia ja mp3-soittimia.

Samsung aikoo jatkaa Japanissa suoramyyntiä yrityksille sekä komponenttien, kuten muistipiirien myyntiä. Myös matkapuhelinten toimitukset japanilaiselle operaattorille Softbankille jatkuvat.

Viime vuonna Samsungin Japanin-kuluttajamyynnin osuus yhtiön Japanin-liikevaihdosta ei ollut edes prosenttia, kerrottiin Samsungista AP:lle.

Koko maailmassa Samsungin kulutuselektroniikalla on mennyt viime aikoina loistavasti. Televisiomarkkinoilla yhtiö on ollut suurin jo yli kaksi vuotta.

Matkapuhelinmarkkinoilla Samsung nousi Motorolan ohi kakkoseksi tämän vuoden toisella neljänneksellä. Viime neljänneksellä yhtiön kännykkämyynti kasvoi 47 prosenttia vuotta aiempaan ajankohtaan verrattuna. Yhtiö on arvioinut kännyköiden markkinaosuutensa kasvavan tänä vuonna 14 prosenttiin.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Dell tuo markkinoille musteettoman tulostimen

11.02.2009 Dell tuo markkinoille mobiilitulostimen, johon ei tarvita mustetta. Tulostin on Zink-yhtiön valmistama.

.