Steve Ballmer Androidista: "Vain sanoja paperilla"

Ballmer korosti, että Google on julkaissut toistaiseksi vain lehdistötiedotteen.
12.11.2007 11:04 Microsoftin pääjohtaja Steve Ballmer antoi tavallisen nasevia kommentteja, kun häneltä kysyttiin Googlen uudesta matkapuhelinalustasta Androidista Tokion lehdistötilaisuudessa.
- Tällä hetkellä Googlen pyrkimykset ovat vain joitakin sanoja paperilla. Sitä on vaikea selvästi vertailla [Windows Mobilen kanssa], Steve Ballmerin raportoidaan sanoneen.
- Juuri nyt Googlella on lehdistötiedote, meillä on useita miljoonia asiakkaita, loistava softa, useita laitteita, ja he ovat tervetulleita maailmaamme.
On tietysti eri asia, miten Ballmer suhtautuu Androidiin lehdistön vihkojen ulottumattomissa. Google on saanut Androidilleen, joka kattaa konseptina muun muassa kännykän käyttöjärjestelmän, useita suuria tukijoita. Androidin ympärille rakennettu Open Handheld Alliance pitää sisällään muun muassa sellaisia tukijoita kuin China Mobile, T-Mobile, NTT DoCoMo ja Sprint Nextel.
Operaattorien lisäksi Googlen kännykkäliittoumalla on muun muassa sellaisten valmistajien kuin Motorolan, Samsungin ja LG:n tuki. Nokia on ilmoittanut pitävänsä oven auki mahdolliselle liittymiselle.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 19.3. Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 19.3. Netin kuumimman osoitteen huutokauppa peruuntui
- 19.3. Nokia ei ole enää luotetuin brändi kaikkialla Euroopassa
- 19.3. Google: Viacom väärensi videoita näyttämään varastetuilta
- 19.3. HTC tyrmää Applen patenttisyytökset
- 19.3. Samsung tähtää kaksinumeroiseen kasvuun
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 19.3. Pelastakaa Lasten nettityölle heltisi 45 000 euroa
- 19.3. Venäläinen rickroll leviää maailmalla
- 19.3. Yle valittaa Digita-päätöksestä
- 19.3. Suomi ja Venäjä panevat kuriin itärajan puheluita
- 19.3. Facebook ja mokkula paljastivat mafian tappajan
- 19.3. Palmin näkymät eivät vakuuttaneet
- 19.3. Vankilan korvaava seurantapanta lähestyy
- 19.3. Kärkipelit vaihtuvat tiuhaa tahtia
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 19.3. Venäläinen rickroll leviää maailmalla
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 19.3. Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 19.3. Facebook ja mokkula paljastivat mafian tappajan
- 19.3. Netin kuumimman osoitteen huutokauppa peruuntui
- 19.3. Google: Viacom väärensi videoita näyttämään varastetuilta
- 19.3. Suomi ja Venäjä panevat kuriin itärajan puheluita
- 19.3. Nokia ei ole enää luotetuin brändi kaikkialla Euroopassa
- 19.3. Yle valittaa Digita-päätöksestä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 19.3. Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 19.3. Yle valittaa Digita-päätöksestä
- 19.3. Nokia ei ole enää luotetuin brändi kaikkialla Euroopassa
- 19.3. Palmin näkymät eivät vakuuttaneet
- 19.3. HTC tyrmää Applen patenttisyytökset
- 19.3. Suomi ja Venäjä panevat kuriin itärajan puheluita
- 19.3. Venäläinen rickroll leviää maailmalla
- 19.3. Facebook ja mokkula paljastivat mafian tappajan
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia 15:55
- Netin kuumimman osoitteen huutokauppa peruuntui 15:14
- Nokia ei ole enää luotetuin brändi kaikkialla Euroopassa 15:10
- Google: Viacom väärensi videoita näyttämään varastetuilta 15:03
- HTC tyrmää Applen patenttisyytökset 14:43
- Samsung tähtää kaksinumeroiseen kasvuun 14:35
- Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi 14:08
- Yle valittaa Digita-päätöksestä 12:19
- Lisää
-
228 e
HP Z600 (2 x Xeon E5530, 6 Gt, 500 Gt, Win Vista Business ja WinXP), keskusyksikkö
-
26 e
Apple iMac (Intel Core i5 2,66 GHz, 4 Gt, 1 Tt, 27", OS-X), pöytäkone
-
25 e
ASUS EeeBox PC B202 (Atom N270, 1 Gt, 160 Gt, WinXP), keskusyksikkö
-
17 e
Fujitsu Esprimo P5730 (Celeron Dual Core E3200, 4 Gt, 250 Gt, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
15 e
MSI WindBox II (Atom N270, 2 Gt, 160 Gt, WinXP), keskusyksikkö
-
-320 e
-
-263 e
-
-231 e
HP Compaq 8530W (Core 2 Duo T9400, 17", 4 Gt, Win Vista Business ja WinXP Pro), kannettava tietokone
-
-228 e
HP Compaq 8530W (Core 2 Duo T9400, 15", 4 Gt, Win Vista Business ja WinXP Pro), kannettava tietokone
-
-128 e
HP Compaq 8530W (Core 2 Duo T9600, 15", 2 Gt, Win Vista Business ja WinXP Pro), kannettava tietokone







