Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Microsoftin ja GSMA:n tutkimus tukee ideaa

Microsoft haluaa 3g:n matkamikron sisuksiin

Tutkimuksen mukaan edullisille hsdpa-kannettaville olisi runsaasti kysyntää.

14.11.2007 10:20 Microsoft ja gsm-operaattoreiden suurjärjestö GSM Association usuttavat tietokonevalmistajia ja operaattoreita kehittämään yhdessä matkamikroja, joissa olisi sisäänrakennettu hsdpa-yhteys internetiin.

Microsoftin ja GSMA:n tiedotteen mukaan moni tietokonevalmistaja, kuten Dell, Fujitsu Siemens ja Lenovo, olisivat jo osoittaneet kiinnostuksen 3g-tekniikalla varustettujen kannettavien valmistamista kohtaan. 

Idean eteenpäin viemiseksi Microsoftin ja GSMA:n teettämää tutkimusta olivat tukemassa myös kymmenkunta operaattoria, kuten Orange, Telecom Italia, Telefonica O2, Turkcell, Vodafone ja myös TeliaSonera. 

Kiinnostusta hsdpa-kannettavia kohtaan olisi tutkimuksen perusteella runsaasti. Alle tuhannen dollarin eli 682 euron hintaisen kannettavan ostoa suunnittelevista haastatelluista 88 prosenttia haluaisi, että koneessa olisi langaton laajakaista sisäänrakennettuna.  

Tutkimuksen mukaan alle tuhannen taalan hsdpa-kannettavia voitaisiin myydä ensi vuonna 70 miljoonaa. Niiden ansiosta kannettavien kokonaistoimitukset kasvaisivat ensi vuonna tähän vuoteen verrattuna 46,5 miljoonan kappaleen verran. 

Liikevaihdossa lisäys tarkoittaisi kymmenien miljardien dollarien kasvua. Pyramid Researchin tekemässä tutkimuksessa haastateltiin 12 000 kuluttajaa 13 maassa. 

Tutkimus enteilee hyvää myös operaattoreille. Haastatelluista 60 prosenttia hankkisi hsdpa-kannettavan kylkeen myös ääni- ja dataliittymän.

Jos taas 3g-tekniikkaa ei olisi kannettavassa sisäänrakennettuna, vain 15 prosenttia olisi valmis ostamaan mobiililaajakaistaa varten tarvittavan lisälaitteen.

Microsoft ja GSMA käynnistivät samalla myös kilpailun, jossa haetaan helppokäyttöistä, massamarkkinoille suunnattua mobiililaajakaistalla varustettua kannettavaa. Valmistajien täytyy kertoa myös muun muassa suunnitellusta lanseerausajankohdasta sekä hinnoittelusta.

Kilpailun voittanut kone julkaistaan ja esitellään helmikuussa Mobile World Congress -tapahtumassa Barcelonassa.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (10)

Huono 0
Microsoft ja gsm-operaattoreiden suurjärjestö GSM Association usuttavat tietokonevalmistajia ja operaattoreita kehittämään yhdessä matkamikroja, joissa olisi sisäänrakennettu hsdpa-yhteys internetiin.
Digitoday
Huono 0
Muuten hyvä, mutta ainakin nykyisellään HSDPA -yhteys vaatii puhelimen sijoittamisen kuuluvuuden kannalta hyvään paikkaan. Eli esim. ikkunalle.

Bluetoothin avulla tuo ei ole varsinainen ongelma ellei sitten käytä niin pitkään että täytyy laittaa USB:llä (latausta varten). Sen sijaan matkamikron käyttö voi olla näppärämpää pöydän ääressä kuin hyllyn päällä ikkunan vieressä.

Toisaalta puhelin on nykyisellään sen verran helppo liittää läppäriin (ja USB:n kautta se samalla latautuukin), että en tiedä kannattaisiko yhteyden lisääminen läppäriin.
HSDPA:n kantama heikko
Huono 0
Ohan noita jo, ainaki HP:lta saapi ja muistaakseni Fujitsu-Siemensiltäki. Mitä tässä tarttee enää järjestää kilpailua kun se on jo käyty :)
wanha
Huono 0
Sisäänrakennettu 3G-terminaali taitaa olla ainoa tie, jotta päästään lopullisesti eroon nykyisestä ratkaisusta, jossa tavallinen handset kytkeytyy PC:hen dial-up -modeemirajapinnan ylitse! Edelleen, vaikka eletään 2000 lukua, ja vaikka tuki tuolle on otettu 3G-spekseihin pelkästään legacy-supportin vuoksi.

Ei pitäisi olla liian vaikeaa toteuttaa 3G-laite ja sille ajurit, jotta puhelin näkyy tavallisena verkkointerfacena.
Dial-My-Up...
Huono 0
HTC:n TyTn näkyy kietokoneelle verkkokorttina, HTC ottaa yhteyden WLANin, G3:sen tai GPRS:n ylitse. Tietokoneelle ei tarvitse erillistä säätämistä, nopeus vaan muuttuu.
.
Huono 0
Suoraan koneella nettiin mökiltä (etätyöpisteestä) ilman erikoisvirityksiä!

JESS
Iso edistys
Huono 0
Ei pitäisi olla liian vaikeaa toteuttaa 3G-laite ja sille ajurit, jotta puhelin näkyy tavallisena verkkointerfacena.

Windows Mobile pohjaiset kännykät ovat tämän osanneet jo pitkään. Sopivalla apuohjelmalla onnistuu 3G/EDGE/GPRS yhteyden jako myös WLAN:in kautta ympäröiville tietokonoille/päätteille kyseisissä kännyköissä oikeall softalla. Toisaalta Bluetooth PAN yhteys taas toimii varmasti vakaammin ja on toisaalta myös hyvin tuettu sekä Windows että Linux ympäristöissä.
Onnistuupa hyvinkin
Huono 0
Aika omituista. Haluaisin nähdä tarkan kysymyksen millä tätä on kuluttajilta kysytty.
Langaton laajakaista kun on esimerkiksi Wi-Fi-yhteyskin. Miksi noita internet-yhteyksiä ollaan koko ajan väkisin työntämässä puhelinverkkoihin kun ne juuri on saatu sieltä pois?
Kunhan eivät nyt ole tulkintavirheen takia tekemässä kauhean isoa juttua -taas.
damogran
Huono 0
Onhan niitä jo tosiaan olemassa sisäisillä korteilla varustettuna, idea tuossa on ehkäpä juuri tuo 1kdollaria. Sen alle on hankala tehdä.
3,5G
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

.