Microsoft haluaa lähes puolet verkkomainostuloista
17.11.2007 07:50 Microsoft haluaa verkkomainostulojen kärkikaksikkoon 3 - 5 vuoden aikahaarukalla, kertoo yhtiön Platforms and Services -yksikön johtaja Kevin Johnson. Tavoite sisältyy yhtiön laajempaan kasvusuunnitelmaan.
Microsoft pyrkii "10, 20, 30, 40"-suunnitelman mukaan nostamaan osuutensa sähköisen mainonnan tuloista 40 prosenttiin, kertoo Reuters.
Tavoite on kova, sillä tällä hetkellä yhtiön osuus on vain kuuden prosentin suuruinen. Sekä Google että Yahoo ovat Microsoftia edellä.
Suunnitelmassaan Microsoft havittelee myös lisää suosiota verkkosivuilleen ja hakupalvelulleen. Tavoitteena on kasvattaa Microsoftin sivustojen kuten MSN.comin ja Windows Liven osuus kaikista web-sivujen latauksista nousee kymmeneen prosenttiin, kun nykyään niiden osuus on kuusi prosenttia.
Web-hauista Microsoft haluaa suunnitelman mukaan 30 prosentin siivun. Toissa kuussa Microsoftin osuus oli tutkimusyhtiö ComScoren mukaan kymmenen prosenttia.
Microsoft vahvisti verkkomainososaamistaan hiljattain ostamalla kuudella miljardilla dollarilla sähköiseen mainontaan erikoistuneen Aquantiven.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 15:01 Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 11:49 Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 09:59 Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 08:24 Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 07:00 Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Työ kutsuu it-ammattilaisia lomallakin
25.05.2007 Monen ajatukset harhailevat työasioissa lomallakin. Etenkin it-ammattilaisten on vaikea irtautua töistään, kertoo amerikkalaisen CareerBuilder.comin teettämä laaja kyselytutkimus.
Kolme vuotta sitten
HP:n lasertulostin vaarantaa tiedot
25.05.2009 Hewlett-Packardin monien tulostimien sisäisestä ohjelmistoista eli firmwaresta on löydetty ja korjattu haavoittuvuus, Viestintäviraston Cert-Fi kertoo.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon 16:05
- Professori: Lahjustuomiolla olisi YIT:lle kovat seuraukset 06:03
- Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää 15:10
- EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä 15:27
- Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat 15:25
- 71 000 nousee töissä "auto-tasolle" 11:51
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (6)
Siinä on jo kuusi prosenttia liikaa hevonpaskamonopolistille.
Uskomatonta.