Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tulosromahdus

Ericssonissa tunnelma pilalla

Ericssonin hallituksen puheenjohtaja Michael Treschow toivoo yhtiölle ja sen työntekijöille työrauhaa.
Kuva: Mikko Stig / Lehtikuva

19.11.2007 09:26 Tulosromahdus pilasi tunnelmat maailman suurimmassa verkkoyhtiössä Ericssonissa.

Ericssonin hallituksen puheenjohtaja Michael Treschow kuvailee yhtiön henkilöstön tunnelmia hiljaisiksi.

- Toivon, että saamme nyt jatkaa kaikessa rauhassa eteenpäin liiketoimissamme. Teemme sisäisesti kaiken mahdollisen parantaaksemme liiketoimintaamme, sanoo Treschow ruotsalaisen Dagens Industri -lehdelle.

Lokakuun puolivälissä Ericsson antoi markkinoille täysin odottamattoman tulosvaroituksen.

Kannattavuudessa kilpailijansa Nokia Siemens Networksin ja Alcatel-Lucentin mennen tullen hakannut Ericsson ilmoitti liikevoittoprosenttinsa romahtavan peräti kahdeksan prosenttiyksikköä.

Tieto Ericsson tuloksen romahtamisesta otettiin osakemarkkinoilla vastaan tyrmistyneinä: Ericssonin kurssi syöksyi alas yli 30 prosenttia.

Tyrmistystä tulosromahdus aiheutti Ericssonin sisälläkin. Talous- ja rahoitusjohtaja Karl-Henrik Sundström katsoi parhaaksi lähteä yhtiöstä.

Tulosvaroituksen yllättävyyttä lisäsi se, että vain kolme viikkoa aikaisemmin yhtiö oli esitellyt sijoittajille komeita kasvuodotuksia ja vakuuttanut yhtiön olevan hyvässä kunnossa.

Ruotsalaiset tiedostusvälineet ovat väittäneet, että Ericssonin toimitusjohtajan Carl-Henric Svanbergin ja hallituksen puheenjohtajan Treschowin välit eivät olisi kunnossa.

Svanbergin kiisti väitteen jyrkästi Taloussanomien haastattelussa lokakuun lopussa. Hänen mukaansa yhteistyö Treschowin kanssa sujuu erinomaisesti.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Turvaekspertti keplotteli kyberpuolustusrahat itselleen

10.02.2007 Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusviraston NSA:n (National Security Agency) entinen työntekijä on jäänyt kiinni valtion kyberpuolustukseen tarkoitettujen varojen ohjaamisesta laittomasti omalle yritykselleen.


Kolme vuotta sitten

Wincapitasta satelee lisää rikosilmoituksia

10.02.2009 Pyramidihuijaus Wincapitasta tulee poliisille rikosilmoituksia kiihtyvään tahtiin, kertoo oululainen Kaleva.

.