Komissio sakotti Sonya ja kätyreitä hintakartellista

Kuva: Timo Jaakonaho/Lehtikuva
21.11.2007 13:53 Euroopan komissio on mätkäisi Sonylle ja kahdelle muulle japanilaiselle videonauhojen valmistajalle lähes 75 miljoonan euron sakot videonauhojen hintakartellista.
Euroopan komission mukaan Sony, Fuji ja Maxel onnistuivat nostamaan tai muuten hallitsemaan hintoja säännöllisillä kokouksilla ja muilla laittomilla sopimuksilla.
Kartelli toimi vuosien 1999 ja 2002 välisenä aikana. Yhtiöt hallitsivat kolmistaan yli neljää viidesosaa ammattilaisnauhamarkkinoista.
Hintakartelli koski av-ammattilaisten siihen aikaan käyttämiä betacam sp ja digital betacam -videonauhoja.Vuonna 2001 nauhoja myytiin Euroopassa yhteensä 115 miljoonalla eurolla.
Komissio aloitti tutkimukset yhtiöiden Euroopan tytäryhtiöiden konttoreiden ratsioilla vuonna 2002. Ratsioissa löydettiin todisteita kartellitoiminnasta.
Sonyn sakkoja korotettiin kolmanneksella yli 47 miljoonan euron yhtiön häirittyä komission tutkimuksia. Komission mukaan eräs Sonyn työntekijä kieltäytyi vastaamasta kuulusteluissa ja toinen työntekijä silppusi asiakirjoja ratsian aikana.
Fujin ja Maxellin sakkoja puolestiin laskettiin 40 ja 20 prosenttia 13,2 ja 14,4 miljoonaan euroon kun yhtiöt ryhtyivät yhteistyöhön komission kanssa, kertoo Zdnet.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 15:01 Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 11:49 Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 09:59 Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 08:24 Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 07:00 Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Työ kutsuu it-ammattilaisia lomallakin
25.05.2007 Monen ajatukset harhailevat työasioissa lomallakin. Etenkin it-ammattilaisten on vaikea irtautua töistään, kertoo amerikkalaisen CareerBuilder.comin teettämä laaja kyselytutkimus.
Kolme vuotta sitten
HP:n lasertulostin vaarantaa tiedot
25.05.2009 Hewlett-Packardin monien tulostimien sisäisestä ohjelmistoista eli firmwaresta on löydetty ja korjattu haavoittuvuus, Viestintäviraston Cert-Fi kertoo.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon 16:05
- Professori: Lahjustuomiolla olisi YIT:lle kovat seuraukset 06:03
- Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää 15:10
- EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä 15:27
- Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat 15:25
- 71 000 nousee töissä "auto-tasolle" 11:51
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (8)
Toimittajan asenteellisuus ei saisi oletettavasti aivan näin selvästi paistaa läpi...
Sony sai hyvät sakot tunnollisen duunarin ansiosta... Duunari tarvitsisi tästä mitallin!