Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Asiakkaat entistä koulutetumpia

Yritysohjelmien myynti käy kuumana Venäjällä

Kuva: Heikki Saukkomaa/Lehtikuva

25.11.2007 07:25 Yritysohjelmapakettien kauppa on lähtenyt Venäjällä rajuun kasvuun. Ohjelmia ostavat erityisesti pienet ja keskisuuret yritykset, selviää tuoreesta tutkimuksesta.

Venäjän eas-markkina (enterprise application suite) kasvoi IDC:n tutkimuksen mukaan viime vuonna 54,7 prosenttia 246 miljoonaan euroon. Lukuun on laskettu sekä lisenssi- että ylläpitotulot.

Kasvu on IDC:n arvion mukaan jatkunut tänä vuonna vahvana. Kasvuluvuksi tutkimusyhtiö arvioi 30 prosenttia.

IDC:n mukaan ohjelmistoyrityksille uusia mahdollisuuksia avaa erityisesti se, että asiakkaat ovat nyt entistä koulutetumpia ja it-tietotaidoltaan edistyneempiä ja haluavat ottaa kaiken hyödyn irti yritysohjelmista.

Venäläisyritykset panostavat edelleen vahvasti toiminnanohjauksen ostamiseen. Toiminnanohjauksen osuus myynnistä vuonna 2006 oli 60,5 prosenttia.

Ohjelmistomyynnin suurimpia olivat SAP, Oracle sekä venäläinen 1C. Niiden yhteenlaskettu osuus tuloista oli kolme neljäsosaa.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Verkkomainonta ylsi ennätykseen USA:ssa

25.05.2007 Vuosi 2006 oli verkkomainonnalle Yhdysvalloissa kaikkien aikojen paras. Internet Advertising Bureaun tuoreiden tilastojen mukaan verkkomainonnan arvo kasvoi viime vuonna 35 prosenttia lähes 17 miljardiin dollariin eli runsaaseen 12,5 miljardiin euroon.


Kolme vuotta sitten

Saunalahden perustaja vetää salaperäistä pelifirmaa

25.05.2009 Teleoperaattori Saunalahden perustaja Ilpo Kuokkanen palaa liike-elämään vuosien tauon jälkeen. Hän ryhtyy vetämään peliyhtiö Apajaa ja tämän spin-offia VirtuToyta.

.