Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Rahoittaa päästöttömiä energialähteitä

Google käy hiiltä vastaan

Kuva: Tor Wennström/Lehtikuva

28.11.2007 15:10 Internetyhtiö Google lähtee uusille alueille kehittämään uusia energiateknologioita. Yhtiö alkaa rahoittaa sadoilla miljoonilla dollareilla aurinko-, tuuli- ja maalämpötekniikoita, joiden avulla voitaisiin tehdä päästötöntä energiaa suuressa mittakaavassa halvemmalla kuin hiilestä.

– Tarkoituksemme on kehittää yhden gigawatin kapasiteetti uusiutuvaa energiaa halvemmalla kuin hiilillä pystyy tekemään, yhtiön perustajiin kuuluva Larry Page sanoi yhtiön tiedotteessa.

Pagen mukaan tavoite on tarkoitus saada toteutumaan vuosien sisällä eikä vuosikymmenten. Sijoitusten on myös tarkoitus olla Googlelle tulevaisuudessa kannattavaa liiketoimintaa.

Hiili on maailman yleisin energiamuoto. Sen etuina on halpa hinta ja käyttövarmuus. Sitä on helppo kuljettaa, varastoida ja käyttää.

Ongelmana on, että hiilen polttaminen lisää ilmakehässä olevan hiilidioksidin määrää, mikä taas aiheuttaa maapallon ilmastoa muuttavan kasvihuoneilmiön.

Hiiltä käytetään energian tuottamiseen etenkin Kiinassa ja Yhdysvalloissa, jotka ovat maailman suurimmat hiilidioksidipäästöjen tuottajat. Hiiltä halvemman energiamuodon kehittämisellä olisi suuri merkitys hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen juuri näissä maissa.

Stanfordin yliopiston energiatehokkuuden professorin James Sweeneyn mukaan tuulella ja maalämmöllä tuotetun energian hinta on hyvissä olosuhteisssa lähellä Googlen hintatavoitteita. Mutta aurinkoenergia on vielä moninkertaisesti kalliimpaa.

San Francisco Chroniclessa haastatellun Sweeneyn mukaan Googlen suunnitelmat ovat hyviä, vaikka tavoitetta ei saavutettaisiinkaan. Hänen mukaansa Googlen rahat puskevat kehitystä eteenpäin, kunhan rahat menevät oikeaan tarkoitukseen.

Yliopistomies Sweeneyn mielestä varsinkin investoinnit perustutkimukseen, joka muutenkin on heikoilla rahoituksen suhteen yrityksiin verrattuna, voisivat laittaa uusien energiatekniikoiden kehittämiseen lisävauhtia.

Google.org, jonka kautta Google sijoittaa ulkopuolisiin yhtiöihin, on jo mukana kahdessa eri uusiutuviin energioihin sijoittavassa yhtiössä. Toinen on aurinkoenergiaa kehittävä eSolar ja toinen on taivaalle leijojen avulla yläilmoihin nostettavia tuulivoimaloita kehittävä Makani Power.

Googlen lisäksi useat muut Yhdysvaltalaiset suuryhtiöt, kuten Wal-Mart, Cisco Systems ja Hewlett-Packard ovat kiinnittäneet huomiota energian hinnanousuun ja ilmaston muutokseen.

Googlen lisäksi muutkin ovat innostuneet sijoittamaan uusiin energiatekniikoihin. Clean Edge -tutkimusyhtiön mukaan Yhdysvaltojen pääomasijoittajien sijoitukset puhtaamman energian teknologiayhtiöihin ovat 2,4 miljardia dollaria.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

PSP:llä voi kohta soittaa voip-puheluita Britanniassa

25.05.2007 Sonyn valmistamalla PlayStation Portable -konsolilla voi kohta soittaa voip- ja videopuheluita British Telecomin verkossa.


Kolme vuotta sitten

Taas uusi Android-kännykkä HTC:lta

25.05.2009 Taiwanilainen matkapuhelinvalmistaja HTC on valmistanut uuden Android-pohjaisen älypuhelimen. HTC Lancaster-nimistä laitetta alkaa Yhdysvalloissa myydä AT&T -operaattori.

.