Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Suurin omistaja haluaisi yhtiön pilkkomista

Islantilaiset virittävät uutta Elisaa

Sijoitusyhtiö Novator haluaisi laajentaa Elisan liiketoimintaa ulkomailla.
Kuva: Marja Airio/Lehtikuva

28.11.2007 08:20 Elisan hajautunut omistusrakenne estää yhtiön kehittämisen. Suurin osakkeenomistaja Novator haluaa lopettaa nykyisen aikakauden Elisassa.

Islantilainen sijoittaja Thor Björgólfsson haluaa virittää teleoperaattori Elisan liiketoiminnan uuteen vauhtiin.

Hänen tavoitteena on etsiä Elisalle ulkomailta uusi kumppani, jonka avulla yhtiön liiketoiminta ja omistaja-arvo nousisivat nykyistä enemmän ja nopeammin.

Taloussanomien tietojen mukaan Björgólfssonia kiusaa Elisassa eniten mahdottomuus kehittää yhtiötä sen pirstaloituneen omistusrakenteen takia.

Björgólfssonin sijoitusyhtiö Novator on vain kymmenen prosentin omistusosuudellaan Elisan suurin osakkeenomistaja. Osakkeista 44 prosenttia on tuntemattomissa käsissä hallintarekistereiden takana.

Hajautunut omistus johtuu siitä, että Elisan edeltäjän Helsingin puhelinyhdistyksen osuustodistuksia vaihdettiin aikanaan listautumisessa pörssiosakkeiksi.

Novator on myös pettynyt tapaan, jolla ulkomaiseen sijoittajaan on yhtiössä suhtauduttu. Björgólfssonin tuttavan mukaan islantilaisiin on suhtauduttu Elisassa alusta saakka epäilevästi.

Hallintarekisterissä olevan suuren omistuserän takia on lähes mahdotonta tietää kuinka suuria omistusosuuksia nimeämättömillä tahoilla todellisuudessa on.

Jos Novator myisi omia osakkeitaan, se voisi seuraavana päivänä joutua havaitsemaan kilpailijansa kaapanneen ne itselleen.

Elisan omistusrakenteen takia toiset suuret teleoperaattorit, kuten esimerkiksi norjalainen Telenor kaihtavat syvempää yhteistyötä Elisan kanssa.

Vaikka Björgólfssonin sijoitusyhtiö voisi yksittäisessä yhtiökokouksessa käyttää enemmistövaltaa, yhtiön osakkeenomistajien todellisen enemmistön kantaa ei voida varmistaa eikä yhteistyön pysyvyydestä ole takeita.

Siksi Novator ehdottaa Elisan ylimääräiselle yhtiökokoukselle yhtiörakenteen pilkkomista, strategian täsmentämistä ja hallituksen vaihtamista.

Novatorin mielestä Elisa pitäisi pilkkoa holding-yhtiöön ja tytäryhtiöön. Holding-yhtiö huolehtisi Elisan liiketoiminnan kansainvälisestä kasvusta, laajentamisesta ja konsernin strategiasta. Tytäryhtiö keskittyisi päivittäiseen liiketoimintaan ja palvelujen kehittämiseen.

Björgólfssonin tavoitteena on siis selvästi löytää Elisalle kumppani ulkomailta. Tuskin yhtäkään ulkomaista yhteistyötahoa kiinnostaa nykyisen Elisan pienehkön liiketoiminnan pyörittäminen tai kiinteistöjen omistaminen Suomessa.

Suomessa Elisalla ei ole riittävästi mahdollisuuksia kasvattaa liiketoimintaansa. Ainakaan pääomasijoittajan näkökulmasta.

Elisan hallitus ilmoittaa tänään keskiviikkona näkemyksensä Novatorin vaatimiin muutoksiin.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

PSP:llä voi kohta soittaa voip-puheluita Britanniassa

25.05.2007 Sonyn valmistamalla PlayStation Portable -konsolilla voi kohta soittaa voip- ja videopuheluita British Telecomin verkossa.


Kolme vuotta sitten

Taas uusi Android-kännykkä HTC:lta

25.05.2009 Taiwanilainen matkapuhelinvalmistaja HTC on valmistanut uuden Android-pohjaisen älypuhelimen. HTC Lancaster-nimistä laitetta alkaa Yhdysvalloissa myydä AT&T -operaattori.

.