Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
63 työntekijää vähenee

DNA ulkoistaa toimintoja Empowerille ja NSN:lle

29.11.2007 11:12 (päivitetty 11:33) DNA siirtää Empower Oy:lle kiinteän tietoliikenneverkon asennustoiminnan Etelä-Suomessa ja Länsi-Uudellamaalla. Samassa yhteydessä yhtiö ulkoistaa perinteisten puhelinkeskusten operointiliiketoimintansa Nokia Siemens Networksille.

Nokia Siemens Networks ottaa tehdyllä liiketoimintasopimuksella hoitoonsa DNA:n puhelinkeskusoperoinnin Kuopiossa, Lahdessa, Lohjalla, Oulussa, Porissa ja Raumalla.


- Tällä järjestelyllä yhtenäistämme toimintaamme ja varmistamme sen, että asiakkaamme saavat samanlaista korkeatasoista palvelua kaikilla alueillamme. Liiketoimintakauppa antaa meille mahdollisuuden keskittyä entistäkin tiiviimmin liiketoimintamme ydinosaamisalueisiin, sanoo DNA Palveluiden toimitusjohtaja Arto Kaikkonen.

Kaikkiaan tehtävät järjestelyt koskevat 63 DNA:n työntekijää, joista 42 työskentelee asennuksessa (Lahti 26 henkilöä ja Lohja 16 henkilöä) ja 21 puhelinkeskusoperoinnissa. Nyt tehtyjen sopimusten piirissä oleva DNA:n henkilöstö siirtyy uusien työnantajien palvelukseen vanhoina työntekijöinä.

Siirtyvä henkilöstö aloittaa uusien työnantajien palveluksessa portaittain 1.1.2008 mennessä.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (8)

Huono 0
DNA siirtää Empower Oy:lle kiinteän tietoliikenneverkon asennustoiminnan Etelä-Suomessa ja Länsi-Uudellamaalla. Samassa yhteydessä yhtiö ulkoistaa perinteisten puhelinkeskusten operointiliiketoimintansa Nokia Siemens Networksille.
Digitoday
Huono 0
Lohjalla puhelimen väki saneerattu ulos ja loput istuvat uudessa puolityhjässä toimitalossa.
Lohjalainen
Huono 0
Tietoliikenneverkon asennustoiminnat ulkoistetaan Empowerille jotta DNA voisi paremmin keskittyä ylinliiketoimintaansa. Mielenkiintoinen näkökulma teleoperaattorilta..
Lahtelainen
Huono 0
Tässähän se koko uuden DNAn idea on. Eli sitä ollaan nyt sitten niin isoa operaattoria, jolla on ison operaattorin toimintatavat.
astia
Huono 0
Uuteen toimitaloon varmaan rakennetaan mausoleumi kunniakkaalle historialle.
6.12.2007 vanha Lohjan Puhelin Oy olisi täyttänyt 95 vuotta.
Osakkaille on verirahat maksettu
Huono 0
kaikkonen: "...ammattilaisemme pääsevät kukin töihin oman ammattialansa huippuorganisaatioon..." voihan olla näinkin joo, mutta kiinnostaako kaikkosta pätkääkään työsuhteiden jatkuvuudet uudessa huippuorganisaatiossa? tuskinpa vain, kunhan omat nurkat saadaan siisteiksi.
olis pitäny arvata...
Huono 0
Itse en kyllä alkuunkaan käsitä tätä yritysten nykyistä ulkoistamisvimmaa.

Hullunkurisintahan tässä on, että esim. PHP (nyk. DNA Etelä-Suomi) maksaa tälle ulkoistuksen vastaanottaneelle fimalle X määrän rahaa asennuskeikasta ja jos asentaja hutiloi sen, niin huoltokeikasta napasahtaa toinen X määrä rahaa siihen päälle.

Minä en kyllä huonolla tahdollakaan jaksa uskoa, että nämä ulkoistukset näkyisivät tulevaisuudessa meille kuluttajille a) halvempina hintoina tai b) jostavampana ja nopeampana palveluna.

Minua kanssa rupesi naurattamaan tuo "keskittyminen ydinliiketoimintaan"... Aika heikosti taitaa teleliikenneoperaattori tulla toimineen ilman toimivia tietoliikenneverkkoja.

Itse en kyllä tiedä sellaista teollisuuslaitosta jossa tänäpäivänä mentäisiin 100%:sti ilman omaa huolto- ja/tai korjaushenkilö(stö)ä, mutta ilmeisesti DNA ei näe palveluiden saatavuutta ja luotettavuutta niin tärkeänä asiana, etteikö näiden takaamista voisi ulkoistaa.
Mikko L.
Huono 0
No ylin johto on jo varmaan ulkoistanut omat hommansa Viroon ja Pietariin, että pystyvät kes kes´kittymään ydinasiaan eli swing'n treenaukseen ja puttaukseen.

Ja sitten Tahitille.
Ydin hommiin
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

PSP:llä voi kohta soittaa voip-puheluita Britanniassa

25.05.2007 Sonyn valmistamalla PlayStation Portable -konsolilla voi kohta soittaa voip- ja videopuheluita British Telecomin verkossa.


Kolme vuotta sitten

Taas uusi Android-kännykkä HTC:lta

25.05.2009 Taiwanilainen matkapuhelinvalmistaja HTC on valmistanut uuden Android-pohjaisen älypuhelimen. HTC Lancaster-nimistä laitetta alkaa Yhdysvalloissa myydä AT&T -operaattori.

.