Valtataistelu kieputtaa Elisaa

Kuva: Tor Wennström/Lehtikuva
1.12.2007 17:31 Piensijoittaja selviää helpoimmalla Elisan valtataistelusta, kun ei tee mitään. Toinen helppo ratkaisu on osakkeiden myyminen.
Elisa on suomalaisittain poikkeuksellisen valtataistelun kohteena. Käynnissä on epätavallinen, julkinen kamppailu, jossa ovat vastakkain yhtiön suurin osakkeenomistaja ja yhtiön hallitus.
Oman lisämausteensa kiistalle antaa se, että hallituksen haastaja sattuu olemaan islantilainen suursijoittaja.
Elisa on yksi Suomen laajimmin omistetuista pörssiyhtiöistä. Omistajia yhtiöllä on 240 000, joista suurin osa pääkaupunkiseudun kotitalouksia.
Islantilaisen suursijoittajan, Thor Björgólfssonin sijoitusyhtiö Novator on kutsuttanut koolle Elisan ylimääräisen yhtiökokouksen, jossa se vaatii suuria muutoksia yhtiön rakenteeseen ja hallintoon. Novator haluaa muun muassa Elisan hallitukseen kaksi omaa edustajaansa.
Elisan hallitus on torjunut Novatorin arvostelun ja ehdotukset sekä selvyyden vuoksi vielä luonnehtinut Novatorin toimintaa vihamieliseksi.
Ylimääräinen yhtiökokous ratkaisee 21. tammikuuta, kumpi on oikeassa, Novator vai nykyinen hallitus.
Elisan osakkeenomistajat ovat epäilemättä hämmentyneitä, eikä varmaan kovin moni osakas Novatoria lukuunottamatta ole vielä määritellyt kantaansa tammikuun äänestyksiin.
Elisan kotimaiset suuromistajat, eläkevakuutusyhtiöt Ilmarinen ja Varma ovat ilmoittaneet asettuvansa Novatoria vastaan – ja samalla siis Elisan hallituksen kannalle.
Kaikkien osakkeenomistajien ei suinkaan tarvitse ahtautua yhtiökokoukseen – tuskin Helsingin jäähallissa pidettävään kokoukseen mahtuisi edes kymmenesosaa osakkeenomistajista.
Osakesäästäjien keskusliitto on jo ilmoittanut kokoavansa pienosakkailta valtakirjoja, joilla se on valmis äänestämään osakkaan toivomalla tavalla joko Novatorin tai Elisan hallituksen puolesta.
Lähiviikkoina omat valtakirjakeräyksensä käynnistävät luultavasti ainakin Novator ja Elisan hallituksen kannattajat sekä mahdollisesti myös hallitus itse.
Piensijoittajalla on hyvin aikaa harkita omaa kantaansa Elisan valtataisteluun. Vaistonvarainen valinta voi helposti olla nykyisen hallituksen kannalla ”vihamielisesti” toimivaa Novatoria vastaan, mutta ei tämäkään valinta ole itsestään selvä.
Tuskin Novator on erityisen kiinnostunut suomalaisen tietoliikenteen saati Helsingin seudun puhelinliikenteen pitkäaikaisesta kehittämisestä. Ehkä sijoitusyhtiölle sittenkin luontuu paremmin mahdollisimman hyvän sijoitustuoton saavuttaminen. Kumpi itse kutakin Elisan osakkeenomistajaa enemmän miellyttää, vai ovatko tavoitteet jopa yhdistettävissä, on jokaisen itse puntaroitava.
Piensijoittajan helpoin tapa ratkaista Elisan tilanteeseen ja tulevaisuuteen liittyvä epävarmuus on jatkaa passiivista sivustaseuraamistaan. Toinen helppo ratkaisu on osakkeiden myyminen.
Myymistä helpottavat viimeaikainen, Novatorinkin innostama kurssinousu sekä se, ettei kenenkään enää tarvitse omistaa puhelinyhtiönsä osakkeita saadakseen puhelinliittymän.
Valtaosa Elisan pienosakkaista lienee osakkeenomistajia tahtomattaan entisen Helsingin Puhelinyhdistyksen jäsenyyden peruina.
Jos taas Elisan tulevaisuus tuntuu lupaavalta, kannattanee osakkeista pitää hetken hämmennyksestä huolimatta kiinni.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 15:01 Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 11:49 Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 09:59 Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 08:24 Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 07:00 Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
HP:lle jättisopimus Nasan kanssa
25.05.2007 Teknologiayritys HP ja Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallinto Nasa ovat solmineet 5,6 miljardin dollarin (4,2 miljardin euron) sopimuksen.
Kolme vuotta sitten
Fazer löysi makeistähden YouTubesta
25.05.2009 Fazer Makeisten Tutti Frutti -kesäkampanjan keulakuvana on japanilainen musiikinopettaja, joka nousi tunnetuksi YouTube-verkkopalvelun kautta taitojensa takia. Hän saa hedelmät ja vihannekset soimaan.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon 16:05
- Professori: Lahjustuomiolla olisi YIT:lle kovat seuraukset 06:03
- Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää 15:10
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä 15:27
- Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat 15:25
- » Taloussanomat.fi












