KPMG: Sattuma ohjaa ulkoistuksia
3.12.2007 11:45 Suomalaisorganisaatiot onnistuvat toimintojensa ulkoistamisessa ja ulkoistamiskumppanuuksien hallinnassa vain satunnaisesti, ilmenee KPMG:n juuri julkaisemasta tutkimuksesta.
Pahimpana kompastuskivenä on tutkimuksen mukaan se, että ulkoistamissopimuksen myötä syntyviä kumppanuussuhteita ei johdeta.
- Ongelmat näkyvät niin ulkoistamishankkeiden suunnittelussa, tavoitteiden asetannassa kuin tulosten mittaamisessa ja ennen kaikkea myös ihmisten johtamisessa ja viestinnän alueella. Osittain organisaatiot näyttävät tunnistavankin nämä ongelmat, mutta ulkoistuksen myötä syntyviä
riskienhallinnan kehittämistarpeita ei nähdä, toteaa Christian Liljeström KPMG:ltä.
Liljeströmin mukaan pelkkänä ilmaisunakin sana ulkoistus ohjaa ajattelemaan kertatapahtumaa.
- Kyse on kuitenkin aidosti pitkäjänteisestä palveluhankinnasta, jonka onnistuminen ratkaistaan vuosia kestävällä systemaattisella työllä.
Juuri
julkaistu tutkimusraportti Ulkoistamiskumppanuuksien hallinta Suomessa - Matkalla kehittyneisiin käytäntöihin perustuu KPMG:n viime keväänä tekemään tutkimukseen, jossa selvitettiin ulkoistamisen kautta syntyviä strategisia kumppanuussuhteita suomalaisorganisaatioissa.
Tutkimukseen osallistuneista organisaatioista kaksi kolmasosaa ei ollut määritellyt ulkoistamisen tavoitteita riittävän selkeästi. Tavoitteita ei
myöskään ollut sidottu suoraan organisaation strategiaan.
Puutteellisesti asetettujen tavoitteiden kautta saavutettuja tuloksia ei useimmiten voida
myöskään mitata muutoin kuin näennäisesti arvioimalla.
Vaikka ulkoistamissopimusten tavoitteiden asetanta ymmärretäänkin tärkeäksi, se koetaan myös vaikeaksi, koska sopimusosapuolilla ei välttämättä ole riittävästi kokemusta tai osaamista saati aikaa eri vaihtoehtojen kartoittamiseen.
Peräti 79 prosenttia vastaajista luottaa ulkoistamista suunniteltaessa omiin kykyihinsä – ulkopuolista asiantuntemusta ei hyödynnetä palvelutarjoajan valinnassa tai sopimuksen valmistelussa lainkaan.
KPMG selvitti ulkoistamisen kautta syntyvien strategisten kumppanuussuhteiden käytäntöjä sekä riskien, valvonnan ja luottamuksen välisiä suhteita ja vuorovaikutusta 42 suomalaisorganisaatiossa kevään 2007 aikana.
Vastaajat edustivat eri toimialoja, pörssinoteerattuja yrityksiä joukossa oli 48 prosenttia, 69 prosentilla organisaatioista oli toimintaa myös ulkomailla. Suurin yksittäinen sopimustyyppi koski it-palvelujen ulkoistamista (40 prosenttia) ja taloushallinnon prosessit liki neljännestä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 15:01 Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 11:49 Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 09:59 Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 08:24 Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 07:00 Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
HP:lle jättisopimus Nasan kanssa
25.05.2007 Teknologiayritys HP ja Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallinto Nasa ovat solmineet 5,6 miljardin dollarin (4,2 miljardin euron) sopimuksen.
Kolme vuotta sitten
Fazer löysi makeistähden YouTubesta
25.05.2009 Fazer Makeisten Tutti Frutti -kesäkampanjan keulakuvana on japanilainen musiikinopettaja, joka nousi tunnetuksi YouTube-verkkopalvelun kautta taitojensa takia. Hän saa hedelmät ja vihannekset soimaan.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon 16:05
- Professori: Lahjustuomiolla olisi YIT:lle kovat seuraukset 06:03
- Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää 15:10
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä 15:27
- Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat 15:25
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (5)
Edullisemmin, laadusta tinkimättä ja moraali myös huomioiden.
Se on kehitystä eteenpäin.
On toki mahdollista että ulkoistushankeet voitaisiin tehostaa vielä enemmän, jos ulkoistamiskumppanukset voisivat myös toimia joko yrityksen johtokonta- tai hallitustehtävissä. Tällä tavalla voisi esimerkiksi mainostoimiston johtohenkilö samalla toimia kyseisen yrityksen tiedottajana.