Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tehostaa oman pääoman käyttöä

DNA jakaa 100 miljoonaa euroa omistajilleen

Kuva: Timo Jaakonaho/Lehtikuva

10.12.2007 13:01 Teleoperaattori DNA jakaa sadan miljoonan euron verran pääoman palautuksia omistajilleen. Yhtiön hallituksen ehdotus ylikurssirahaston alentamisesta ja vapautuvien varojen palautuksesta omistuksen mukaisessa suhteessa hyväksyttiin tänään ylimääräisessä yhtiökokouksessa.

Perusteena varojen palauttamiseen on DNA:n hallituksen pyrkimys alentaa yhtiön taseen viime vuoden lopun mukaista ylikurssirahastoa.

– Ylikurssirahastoa pienentämällä oman pääoman käyttö tehostuu. Lisäksi DNA:n kassa on vahva, ja suunnitelmissamme olevat kasvutavoitteet on mahdollista rahoittaa kassavirran tuotoilla, DNA:n talousjohtaja Simo Mustila toteaa.

Ylikurssirahaston alentaminen edellyttää vielä lupaa Patentti- ja rekisterihallitukselta. Yhtiö arvioi tiedotteessaan luvan saamiseen kuluvan neljästä viiteen kuukautta.

Jutun kirjoitti: Startel

Startel

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Hudson-onnettomuuden ääninauhat kuunneltavissa

11.02.2009 Sankarilentäjäksi mainittu Chesley Sullenberger on kertonut hanhien osumisen koneeseensa olleen järkyttävä kokemus. Mutta ääninauhoilla hän kuulostaa erittäin rauhalliselta.

.