Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Amerikkalaisketjut koituivat CompUSA:n tappioksi

Meksikolaismiljardöörille jättitappio Yhdysvalloissa

Amerikkalaiset Wal-Mart ja Best Buy koituivat CompUSA:n kohtaloksi.

10.12.2007 09:10 Maineikkaan meksikolaisen it-sijoittaja Carlos Slimin kauppakokeilu Yhdysvalloissa epäonnistui pahasti.

Carlos Slim kärsi Yhdysvalloissa hänelle poikkeuksellisen tappion elektroniikkabisneksessä. Slimiä pidetään eräänä maailman taidokkaimmista liikemiehistä.

Slim joutuu lopettamaan CompUSA-elektroniikkakauppaketjunsa upotettuaan siihen noin kaksi miljardia dollaria omaa pääomaansa, kertoo Wall Street Journal. Ketjun toimintojen ja kiinteän omaisuuden myynnistä vastaa nyt pesänhoitajayritys Gordon Brothers Group.

Tämän vuoden elokuussa Forbes-lehti arvioi Slimin nousseen maailman rikkaimmaksi ihmiseksi Microsoftin Bill Gatesin ohi. Slim on kerännyt omaisuutensa Etelä-Amerikassa perustamalla isoja elektroniikan jälleenmyyntiketjuja.

Slim on tullut tunnetuksi myös sijoittajavelhona. Hän muun muassa hankki vuonna 1997 Applesta kolmen prosentin osuuden juuri ennen kuin yritys lanseerasi huippumenestyneet iMac-koneensa.

Slim yritti pitkään tunkeutua myös amerikkalaismarkkinoille. Wall Street Journalin mukaan isommat jälleenmyyntiketjut, kuten Wal-Mart ja Best Buy, koituivat lopulta CompUSA:n kohtaloksi. Ketjut pystyivät yhdessä suoraan omia laitteitaan myyvien valmistajien kanssa pitämään hinnat selvästi CompUSA:ta alempana.

Jutun kirjoitti: Lauri Holappa

Lauri Holappa

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

HP:lle jättisopimus Nasan kanssa

25.05.2007 Teknologiayritys HP ja Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallinto Nasa ovat solmineet 5,6 miljardin dollarin (4,2 miljardin euron) sopimuksen.


Kolme vuotta sitten

Fazer löysi makeistähden YouTubesta

25.05.2009 Fazer Makeisten Tutti Frutti -kesäkampanjan keulakuvana on japanilainen musiikinopettaja, joka nousi tunnetuksi YouTube-verkkopalvelun kautta taitojensa takia. Hän saa hedelmät ja vihannekset soimaan.

.