Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tavoitteena 40-50 prosenttia

PlusTV: viidennes antennitalouksista taskussa

- Alkutaipaleen menestykseemme on vaikuttanut ennen kaikkea hyvä yhteistyö tv-yhtiöiden ja jakelukanavien kanavien kanssa, Vesa Mars sanoo.

11.12.2007 13:13 Antennikotitalouksiin television maksukanavia tarjoava PlusTV aloitti viime vuoden marraskuussa ja juhlii tänään 200 000:tta asiakastaan. Tämä merkitsee, että yhtiö palvelee noin viidennestä Suomen miljoonasta antennitaloudesta.

Kahdessadastuhannes PlusTV:n maksu-tv-asiakas palkitaan tänään tiistaina Kauppakeskus Jumbossa Vantaalla. 200 000 oli PlusTV:n tälle vuodelle asettama asiakastavoite.

- Olemme iloisia tavoitteemme saavuttamisesta näin nopeasti ja siitä, että jo 200 000 antennikotitaloudessa katsotaan paketoimiamme maksu-tv kanavia. Maksu-tv on Suomessa hyvässä myötätuulessa, ja pitkän tähtäimen tavoitteemme on nostaa antennikotien maksu-tv-penetraatio Suomessa 40 - 50 prosenttiin, PlusTV:n toimitusjohtaja Vesa Mars toteaa tiedotteessa.

Elo-syyskuun Finnpanelin mittauksen mukaan 21 prosenttia kaikista kotitalouksista oli hankkinut maksu-tv-paketin. PlusTV:n mukaan kuluttajien suhtautuminen maksu-tv:tä kohtaan on koko ajan muuttumassa myönteisemmäksi.

- Alkutaipaleen menestykseemme on vaikuttanut ennen kaikkea hyvä yhteistyö tv-yhtiöiden ja jakelukanavien kanavien kanssa. Ilman hyviä sisältöjä ja tv-yhtiöiden panostuksia maksu-tv:n kehittämiseen sekä jälleenmyyjien innostusta ei tämä olisi ollut mahdollista, Vesa Mars sanoo.

Käytännössä hän tarkoittaa esimerkiksi MTV3:n Kanavapakettia ja sen mukanaan tuomia F1-kisalähetyksiä, joilla PlusTV ainakin alkuaikoinaan kovasti ratsasti. Nyt tarjonnassa on yksitoista kanavaa, joihin lukeutuu esimerkiksi MTV - Music Televisionin kokonainen, 24 tuntia vuorokaudessa lähettävä kanava sekä Nickelodeonin lastenkanavan koko ohjelmisto.

Jatkokasvua silmällä pitäen Mars on aiemmin vilautellut muun muassa teräväpiirtolähetyksiä sekä laajentamista mobiilitelevisioon.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Nimipalvelinongelma huolestuttaa ministeriä

11.02.2009 On huolestuttavaa, että esimerkiksi viime kesänä julkisuuteen tullut nimipalvelimien vakava tietoturva-aukko on edelleenkin korjaamatta suuressa määrässä suomalaisia palvelimia, toteaa viestintäministeri Suvi Lindén.

.