Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Howard Stringer pysyy päällikkönä

Sony säväyttää tuliterällä tv:llä ja mp3-munalla

Tanssiva munasoitin Rolly.

11.12.2007 17:15 Howard Stringer otti ongelmallisen Sonyn johdettavakseen lähemmäs kolme vuotta sitten. Hänen mukaansa litteät televisiot, robotiikkaa sisältävä musiikkisoitin ja PS3:lle kaavaillut verkkopalvelut ovat kaikki Sonyn kasvun avainosia jatkossa.

Näillä ja vastaavilla tuotteilla Sony pyrkii säväyttämään kuluttajia ja näyttämään, että yhtiö on selvinnyt talousongelmistaan, Howard Stringer sanoi AP:n mukaan.

Sony toi Japanissa juuri myyntiin maailman ensimmäisen kaupallisen oled-television (organic light-emitting diode). XEL-1-laitteen 11-tuuman näytöllä on paksuutta 0,3 senttiä. Aiemmin tänä vuonna Sony saatteli kauppoihin munan muotoisen ja "tanssivan" mp3-soittimen nimeltä Rolly.

PlayStation 3:n verkkopalvelua puolestaan tullaan laajentamaan pelejä edemmäs, mutta yksityiskohtia tai aikataulua Stringer ei maininnut. PS3:n piristyneestä myynnistä hän oli iloinen. Menekkiä auttaa hinnanalennuksen lisäksi Nintendo Wiin laaja saatavuusongelma. Esimerkiksi Euroopassa myydään viikossa 200 000 PS3:a, Stringer sanoi.

Pääjohtajan toteuttama myllerrys Sonyn uudistamiseksi sisälsi muun muassa runsaita potkuja ja tehtaiden sulkemisia. Uudistus on valmis ensi maaliskuussa. Stringer sanoi suoraan, että hän aikoo pysyä pääjohtajana myös seuraavat kolme vuotta.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Joko pilven käyttöliittymä on valmis?

11.02.2009 Tietotekniikkamaailmassa on siirrytty pilvipalvelujen aikaan. Terminä se on kuitenkin yhtä täsmällinen ja kiinteä kuin kesäinen kumpupilvi.

.