Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
NPD Group vertaili Applen aloituksia:

Leopard pyrähti ohi Tigerista lähtökiihdytyksessä

Kuva: Apple

18.12.2007 12:19 Applen uusin käyttöjärjestelmä Leopard on ottanut lentävän lähdön, yhdysvaltalainen tutkimusyhtiö laskee. Saavutus on merkittävä, sillä edeltävä Tiger aloitti sekin vahvasti.

Newyorkilaisen NPD Groupin mukaan Leopardin (Mac OS X 10.5) laukaisu oli Applen paras käyttöjärjestelmäavaus koskaan. Ensimmäisen kuukauden, eli marraskuun myynti nousi dollareissa 32,8 prosenttia ja kappalemääräisesti 20,5 prosenttia toukokuussa 2005 saapuneeseen Tigeriin (Mac OS X 10.4) verrattuna.

Yhdysvalloissa Leopardia myydään 129 dollarilla, ja perhepakkausta 199 dollarilla. NPD ei kertonut tarkkoja dollari- tai kappalemääriä, mutta keräsi tietonsa sekä kivijalkamyymälöistä että valituista online-myymälöistä. NPD ei laskenut lukuihin tietokoneisiin esiasennettuja Leopardeja.

Apple on tuottanut käyttöjärjestelmiä ahkerasti verrattuna Microsoftiin. Leopard on kuudes versio yhtä monessa vuodessa. NPD:n mukaan on selvää, että Apple on löytänyt oikean strategian uusien käyttöjärjestelmäversioiden julkaisua varten.

Leopardin avausta siivitti todennäköisesti myös ajoitus, sillä loppuvuosi on aktiivista shoppailuaikaa. Lisäksi Leopard myöhästyi alkuperäisestä aikataulustaan muutamalla kuukaudella, mikä saattaa osin selittää vahvaa myyntiä innokkaiden ostajien päästessä viimein käyttöjärjestelmän pariin.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kriittinen FBI-verkko on reikäjuusto

25.05.2007 Kriittinen FBI:n viestintäverkko, joka sisältää arkaluontoista lainvalvonta- ja tutkimusaineistoa, on täynnä tietoturva-aukkoja ja siten altis hyökkäyksille sekä sisältä että ulkoa.


Kolme vuotta sitten

Apple hyväksyi sittenkin "seksistisen" sovelluksen

25.05.2009 Apple on ottanut myyntiin Eucalyptus -e-kirjanlukijan, jonka se ensin hylkäsi seksistisen sisällön perusteella.

.