Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
19/12: +0,2 %

Nasdaq: Palm menettää asiakkaita Blackberrylle ja iPhonelle

20.12.2007 08:27 Teknot päätyivät aavistuksen plussalle suuntaa etsineen päivän päätteeksi. Yhdysvaltain keskuspankki rauhoitteli markkinoita, mutta Morgan Stanley -pankin kirjaama 5,7 miljardin taalan subprime-lisätappio lisäsi epävarmuutta.

Lisäksi Morgan myi kymmenyksen itsestään kiinalaisille viiden miljardin dollarin käteissummaa vastaan, mikä lienee kunniakkaalle firmalle vaikeasti nieltävissä.

Koska suuret globaalit pankit ovat tähän mennessä kirjanneet jo sadan miljardin taalan edestä subprime-tappioita, nyt on aasialaisten ja arabimaiden vuoro sijoittaa käteissummia yhtiöiden osakepotteja vastaan. Finanssitiikereillä on loistava pelipaikka sekä teollisuus- että teknosektorilla.

Best Buy -elektroniikkaketjun huikea 52 prosentin voiton kasvu ja 6,7 prosentin myyntilisä eivät riittäneet sijoittajille, sillä osake liukui vajaan prosentin.

Nettikone Google kilpailee 266 megahertsin taajuuskaistasta 265 kilpailevan yhtiön kanssa. Vaikkei Google lupaa saisikaan, se voittaa ainakin kaksi asiaa: loistavaa mediajulkisuutta ja mahdollisuus korottaa lisenssihintaa, mikä heikentää muiden yhtiöiden kilpailukykyä. Google kallistui keskiviikkona 0,6 prosenttia.

Tappiollinen Palm heikkeni 6,9 prosenttia asiakasmassan siirtyessä osin Blackberryn ja iPhonen asiakkaiksi.

Jutun kirjoitti: digitoday

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kriittinen FBI-verkko on reikäjuusto

25.05.2007 Kriittinen FBI:n viestintäverkko, joka sisältää arkaluontoista lainvalvonta- ja tutkimusaineistoa, on täynnä tietoturva-aukkoja ja siten altis hyökkäyksille sekä sisältä että ulkoa.


Kolme vuotta sitten

Apple hyväksyi sittenkin "seksistisen" sovelluksen

25.05.2009 Apple on ottanut myyntiin Eucalyptus -e-kirjanlukijan, jonka se ensin hylkäsi seksistisen sisällön perusteella.

.