Nokia pelasti pörssivuoden

Kuva: Pekka Sakki/Lehtikuva
28.12.2007 09:31 Syksyn kurssilaskusta huolimatta sijoittajan saldo pysyi voitolla.
Pörssivuosi oli Helsingissä keskivertoa huonompi. Kevät oli iloisen kurssinousun juhlaa, mutta elokuussa subprime-kriisi pilasi tunnelman.
Painorajoitettu OMX Helsinki Capped -indeksi tuotti vuonna 2007 osingot mukaan laskettuna kahdeksan prosenttia. Ilman osinkoja tämän indeksin tuotto jäi 3,6 prosenttiin.
Suomalaisten osakkeiden pitkän aikavälin vuosituotto on ollut keskimäärin noin 15 prosenttia. Ilman osinkoja historiallinen vuosituotto on ollut noin kymmenen prosenttia.
Helsingin pörssivuosi on siis ollut selvästi keskimääräistä heikompi.
OMX Helsinki -indeksin nousu sen sijaan oli Nokian ansiosta komea, yli 21 prosenttia.
Tässä indeksissä yhtiöiden painoja ei ole rajoitettu, esimerkiksi Nokian osake muodostaa 42 prosenttia indeksin markkina-arvosta.
Nokian osake on tänä vuonna noussut yli 74 prosenttia. Ilman Nokian voimakasta nousua Helsingin pörssin indeksit olisivat painuneet selvästi pakkaselle.
OMX Helsinki -indeksin 143 osakkeesta 62:n kurssi on nyt korkeammalla kuin vuoden alussa.
Yhdysvaltain osakemarkkinoilla syksy on ollut dramaattinen, mutta se ei ole pilannut koko vuoden tuottoa. S&P 500 -indeksi on vuoden alusta laskettuna noussut 5,6 prosenttia.
Eurooppalaisia osakkeita mittaava Stoxx-indeksi on tänä vuonna junnannut paikallaan. Indeksi on nyt täsmälleen samalla tasolla kuin vuoden alkaessa.
Suurista osakemarkkinoista heikoin on ollut Japani. Maan talouskasvu on tänä vuonna hidastunut ja ensi vuodenkin kasvu näyttää kituliaalta.
Japanilaisia osakkeita mittaava Nikkei 225 -indeksi on laskenut lähes 10 prosenttia.
Kehittyvien markkinoiden osakkeet ovat olleet 2000-luvulla huimassa vedossa.
Aina ennen kehittyvien markkinoiden osakkeet ovat pudonneet voimakkaasti, kun epävarmuus länsipörsseissä on lisääntynyt.
Tänä vuonna näin ei käynyt, kehittyvät markkinat kestivät hyvin syksyn myrskyt. MSCI Emerging Markets -indeksi on noussut 36 prosenttia.
Lokakuussa tämä indeksi teki kaikkien aikojen ennätyksensä.
Brasilian, Venäjän, Intian ja Kiinan osakkeita seuraava MSCI Bric -indeksin on loikannut tänä vuonna noin 57 prosenttia.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:47 Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 16:26 Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 16:15 Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 14:05 Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 14:02 Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 14:00 Comptel puolittaa osingon
- 13:41 Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 13:37 Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 12:37 Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10:03 Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 09:48 Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja 14:05
- Comptel puolittaa osingon 14:00
- Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen 13:41
- Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee 09:48
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Turvaekspertti keplotteli kyberpuolustusrahat itselleen
10.02.2007 Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusviraston NSA:n (National Security Agency) entinen työntekijä on jäänyt kiinni valtion kyberpuolustukseen tarkoitettujen varojen ohjaamisesta laittomasti omalle yritykselleen.
Kolme vuotta sitten
Verkkokauppa.com aloittaa omien kännyköiden myynnin
10.02.2009 Elektroniikkaketju tunkee edullisimpien matkapuhelinten markkinoille omalla Nu:fone-merkillään. Alle satasen puhelimia löytyy myös perinteisiltä valmistajilta.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- ABC-ketju ei onnistukaan ihan kaikessa 06:04
- IEA: Öljyn kysyntä laskee 14:50
- » Taloussanomat.fi













