Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Parantaa tunnettuuttaan maailmalla

Matsushita muuttaa nimensä Panasoniciksi

13.1.2008 (päivitetty 14.1.2008 07:01) Japanilainen teollisuusjätti Matsushita muuttaa nimekseen Panasonicin tuotemerkkinsä mukaisesti . Muutoksella yhtiö haluaa vahvistaa tuotemerkkiään.ja vastata kilpailuun maailmalla.

Yhtiön perusti Konosuke Matsushita 90 vuotta sitten. Hän kuoli 94-vuotiaana vuonna 1989.

Matsushitan nykyisellä johtajalla Fumio Ohtsubolla on ristiriitaiset tunteet muutoksen vuoksi. Hänen mukaansa muutos tuo enemmän arvoa kuin nostalgia.

- Meidän täytyy luoda enemmän arvoa kuin mistä luovumme, Ohtsubo totesi AP:lle.

Nimenmuutos tulee voimaan ensi lokakuun alusta, mikäli Matsushitan yhtiökokous hyväksyy sen kesällä. Ohtsubon mukaan Konosuke Matsushitan yhtiössä työskentelevät perilliset ovat jo hyväksyneet asian.

Matsushita valmistaa laajaa valikoimaa elektroniikkaa, muun muassa litteänäyttöisiä televisioita, digikameroita ja navigaatiolaitteita. Yhtiö on jo pitkään pohtinut nimenvaihtoa, jotta kuluttajat tunnustaisivat yhtiön tuotteet entistä paremmin.

Samassa yhteydessä Matsushita luopuu National-merkistään, jolla yhtiö on markkinoinut esimerkiksi riisinkeittimiä kotimarkkinoillaan.

Tuotemerkistä tulee jatkuvasti merkittävämpi asia markkinoinnissa. Elektroniikkatuotteiden hintojen laskiessa kuluttajat ovat entistä innokkaampia luottamaan tunnettuihin merkkeihin kuten Panasonic ja kilpailija Sony.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (10)

Huono 0
Japanilainen teollisuusjätti Matsushita muuttaa nimekseen Panasonicin tuotemerkkinsä mukaisesti . Muutoksella yhtiö haluaa vahvistaa tuotemerkkiään.ja vastata kilpailuun maailmalla.
Digitoday
Huono 0
Ai nämä olivat yksi ja sama yhtiö? Fiksu päätös.
Tapsa
Huono 0
Joo tuli itsellekin yllätyksenä että Matsuhita = Panasonic, erittäin hyvä päätös tällä perusteella.
Wasd
Huono 0
esimerkiksi riisinkeittimiä kotimarkkinoillaan

Tää on hyvä. Meinaan Matsushita on markkinoinut National merkillä kotimarkkinoilla kaikkea, ihan kaikkea. Ja tuotteita on paljon enemmän kuin vientimarkkinoilla...
JJ
Huono 0
Ja jos joku ei vielä tiennyt niin saman firman brandejä on myös perinteinen hifi-merkki Technics, jonka alla markkinoidaan edelleen ainakin DJ-kamaa. Teknarin levysoittimet ovat hip hop - ja DJ-piireissä legendaarisia enkä usko niiden ihan äkkiä katoavan.
Pekka
Huono 0
Korjaan itseäni: näköjään hävittävät myös Technics-brandin. Todella sääli, mutta sinänsä ymmärrettävää. Ennen vanhaan Technics oli hifiä, kun taas National ja sittemmin Panasonic vastasivat enempi humppa&hömppä-osastosta... no, aika aikaa kutakin.
Pekka
Huono 0
Täytyy ajatella, että Technicsin vahvuus tulisi mieleen uusissa Panasonic brandatuissa tuotteissa. Jos kaikki menee hyvin, alkavat nämä hiphop ja DJ piirit myös miettiä olisiko muut Panasonicin tuotteet vahvoja.

Tietotekniikkapiireissä monille (ainakin itselleni) on tullut tuo Matsushita vastaan CD-asemien brandinä, joita joskus on sitten myyty Panasonicin nimellä.
jouni
Huono 0
Ja jatkossa kun Matsushitan akut räjähtelee ne tunnetaankin
Panasonicin nimellä ja koko brändi kärsii.

National nimellä tosiaan myydään vaikka mitä.
Ennen myytiin Suomessakin ainakin stereoita ja
muistelisin että jopa telkkareita.

Vieläkös kuluttajat ostelee halvalla Kanarialta
Panascanicin tai vaikka Panasoanicin tuotteita ;)
riskejä
Huono 0
Emoyhtiö, joka on perustettu Osakassa 1935 ja nyt muuttaa nimensä, on nimeltään Matsushita Electric Industrial Co., Ltd. (Matsushita Denki Sangyo KK). Tytäryhtiöitä ja sisaryhtiöitä on vaikka millä mitalla, tuotteita laidasta laitaan (ei vain valkeata ja ruskeaa kodintekniikkaa, vaan myös mm. elektroniikan komponentteja ja pientaloja) ja brandejäkin mm. ensimmäinen vientimerkki National, Technics, Quasar ja tämä nyt vahvimmaksi valittu Panasonic. Nettisivut: panasonic.co.jp
Faktoja
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

USA:n ilmailulaitoksen palvelin murrettiin

11.02.2009 Yhdysvaltain ilmailulaitos Federal Aviation Administration kertoo, että sen tietojärjestelmiin murtauduttiin viime viikolla. Seurauksena 45 000:n hengen tietoturva on vaarantunut.

.