Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tulos ja liikevaihto polkee paikallaan

Sony Ericssonin tulos yllätys: Ei notkahtanut

Kuva: Annika Lohi / TaSa / Lehtikuva

16.1.2008 09:54 Japanilais-ruotsalaisen matkapuhelinyhtiö Sony Ericssonin viimeisen neljänneksen tulos ylitti ennusteet, sillä vastoin odotuksia yhtiö onnistui pitämään tuloksensa edellisvuoden tulostasonsa. Myös liikevaihdon kehitys polki paikoillaan.

Sony Ericssonin loka–joulukuun tulos ennen veroja jäi 501 miljoonaan euroon verrattuna edellisvuoden 502 miljoonaan euroon.

Liikevaihto jäi ennakoidusti 3,77 miljardiin euroon, kun vuotta aiemmin sitä kertyi viimeiselle neljännekselle 3,8 miljardia.

Sony Ericsson toimitti loka–joulukuussa 30,8 miljoonaa matkapuhelinta, mikä jäi analyytikkojen ennustamasta 31,5 miljoonasta kappaleesta. Vuodentakaisen vastaavan jakson 26 miljoonasta toimitukset kuitenkin kohosivat.

Sen sijaan puhelinten keskihinta (ASP) oli 123 euroa, kun markkinoilla keskihinnaksi oli ennakoitu 121 euroa. Vuotta aiemmin keskihinta oli kuitenkin vielä 146 euroa. Bruttomarginaali oli neljännellä neljänneksellä 31,8 prosenttia.

Koko viime vuoden aikana yhtiö kertoi myyneensä yli 100 miljoonaa matkapuhelinta. Markkinaosuudekseen viime vuodelta Sony Ericsson arvioi hieman yli yhdeksän prosenttia.

Yhtiö kertoi tavoittelevansa yhä markkinakolmosen paikkaa. Vielä loppukesällä kännykkävalmistajien kolmostilaa piti amerikkalainen Motorola, jonka edellä olivat Nokia sekä Samsung.

Jutun kirjoitti: Startel

Startel

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Madonnan konsertin lippuhässäkästä voi vaatia hyvitystä

11.02.2009 Kuluttajavirasto kertoo, että se on saanut yhteydenottoja Madonnan konserttilippujen myynnin ongelmista. Viraston mukaan yksi tapa edetä on tehdä kirjallinen valitus Lippupiste Oy:lle.

.