Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Omiin käsiin

Samsung heivasi kameramyyjänsä ulos Pohjolassa

18.1.2008 11:29 Samsung Electronics ilmoittaa, että se vastaa jatkossa Samsung Techwins digitaalikameroiden myynnistä ja markkinoinnista. Aikaisemmin kameroille oli Pohjoismaissa oma erillinen jälleenmyyjänsä.

Samsungin mukaan päätös perustuu maailmanlaajuiseen strategiamuutokseen.

Kuluttajille Samsung on aina näkynyt yhtenä tavaramerkkinä, mutta organisatorisesti Samsungin digikamerat ovat olleet Samsung Electronicsin ulkopuolella.

Samsung Electronics ottaa digikameratoiminnot haltuunsa 1. helmikuuta ja rakentaa parhaillaan kameroille omaa myyntiorganisaatiotaan. Se tulee osaksi nykyistä AV-divisioonaa, jolla on toimistot jokaisessa Pohjoismaassa.

Siirrossa on Samsungin mukaan toimittu läheisessä yhteistyössä neljän nykyisen pohjoismaisen itsenäisen jälleenmyyjän kanssa, joihin kuuluvat Focus Trading, Aronsen, Perkko ja Westheimer.

– Kahdenkeskisissä tapaamisissa jälleenmyyjät ovat olleet ymmärtäväisiä, vaikka päätös pääkonttorista tulikin varsin nopeasti. Nykyiset jälleenmyyjät ovat tehneet määrätietoista työtä Samsungin digitaalikameroiden tunnettavuuden eteen Pohjoismaissa, sanoo Pohjoismaiden AV-divisioonan myyntijohtaja Lars Jansson.

Jotkut jälleenmyyjistä jatkavat edelleen Samsungin myyntiä itsenäisille valokuvausspesialisteille. Läheinen yhteistyö Samsung Electronicsin kanssa tulee vauhdittamaan kasvua Pohjoismaissa. Nykyiset huoltoliikkeet jatkavat myös tulevaisuudessa Samsungin kameroiden kanssa.

– Nyt alkaa uusi aikakausi Samsungin digikameroille. Otamme uuden fokuksen. Organisaatiomuutos maailmanlaajuisella ja paikallisella tasolla on luonnollinen valinta, kun elektroniikkatuotteet integroituvat yhä enemmän toisiinsa.

Muutos on seurausta Samsung Electronicsin digitaalisen median ja Samsung Techwinin yhä läheisemmästä yhteistyöstä. Kuva ja ääni kuuluvat kameroiden kanssa jatkossa Jongwoo Parkin alaisuuteen, joka toimi jo aiemmin AV-divisioonan toimitusjohtajana.

Samsungin mukaan tavoitteena on tehostaa toimintaa ja etsiä synergiaetuja markkinoinnista, suunnittelusta, kehityksestä ja tuotannosta. Kameraorganisaatio muutti vuoden vaihteessa uuteen 7 934 neliön suuruiseen kamerakylään Suwoniin Etelä-Koreaan.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Nimipalvelinongelma huolestuttaa ministeriä

11.02.2009 On huolestuttavaa, että esimerkiksi viime kesänä julkisuuteen tullut nimipalvelimien vakava tietoturva-aukko on edelleenkin korjaamatta suuressa määrässä suomalaisia palvelimia, toteaa viestintäministeri Suvi Lindén.

.