Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Palvelua uudistettiin rankasti

Yritystele lähestyy verkon talouslehtiä

Kuva: Tor Wennström/Lehtikuva

22.1.2008 15:53 Eniron yritystietokanta Yritystele.fi läpikävi "täydellisen uudistuksen", jonka jälkeen muun muassa hakutulosten esitystapaa on selkeytetty. Samalla palvelu lähestyy verkon talousuutistuutteja yhteistyön merkeissä.

Eniron Yritystele.fi kilpailee Fonectan Inoa.fi:n kanssa. Palvelu-uudistus juontui pitkälti viimesyksyisestä käyttäjätutkimuksesta. Tietokannan kattavuuteen uudistus ei vaikuttanut.

- Palvelu-uudistus näkyy myös tulevaisuudessa yhteistyönä johtavien talousverkkolehtien kanssa. Myös tämä laajentaa palvelua ja käyttäjille tarjottavaa sisältöä, Yritystelen tuotekehitysjohtaja Sami Masala sanoo tiedotteessa.

Masala ei halunnut kertoa sen tarkemmin, onko Taloussanomat.fi osa tätä kuviota. Mutta käytännössä lehtiyhteistyö näkyisi esimerkiksi uutisten yhteydessä. Lukija saisi uutisesta mainitusta yrityksestä lisätietoa oheen linkattujen Yritystele-palvelujen kautta.

Masalan mukaan Yritystele.fi:ssä on tällä hetkellä noin 200 000 suomalaista yritystoimipistettä. Fonectan mukaan Inoa.fi pitää sisällään yli 370 000 toimipaikkaa. Lukujen vertailukelpoisuudesta ei ole varmuutta.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Ericsson ja Telstra testaavat 40 gigan verkkoyhteyttä

25.05.2007 Ericsson ja Telstra ilmoittavat ajaneensa onnistuneesti 40 gigabittiä dataa sekunnissa Telstran valokuituverkossa. Tämä on ensimmäinen kerta maailmassa kun tällainen siirtonopeus on saavutettu käytössä olevassa verkossa.


Kolme vuotta sitten

Trend Micro remontoi PlayStationin suojausta

25.05.2009 Tietoturvayhtiö Trend Micro muuttaa PlayStation 3 -konsolin suojausratkaisunsa maksulliseksi ja tuo palvelut uutuutena myös PlayStation Portablelle.

.