Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tiedotustilaisuus innosti saksalaismediaa

Kallasvuo pyysi anteeksi Bochum-tiedotusta

Olli-Pekka Kallasvuo uskoo Nokian olevan hyvissä asemissa vuodelle 2008.
Kuva: Lehtikuva

24.1.2008 16:29 Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo pyysi anteeksi saksalaisilta sitä, miten Nokia hoiti Bochumin tehtaan sulkemisen. Tiedotustilaisuudessa Kallasvuo esiintyi korostetun nöyrästi.

– Haluan todella käyttää tämän tilanteen keskustellakseni teidän kanssa, kertoi toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo Nokian pääkonttoriin kokoontuneille toimittajille.

Korostetun empaattisesti esiintynyt Kallasvuo pahoitteli tapaa, jolla Bochumin tehtaan sulkeminen on tapahtunut ja jolla siitä on tiedotettu.

Haluan pyytää julkisesti anteeksi. Haluamme aloittaa keskustelut työntekijöiden kanssa mahdollisimman pikaisesti, Kallasvuo sanoi.

Kallasvuo selitti suurelta osin saksalaisista toimittajista koostuneelle yleisölle juurta jaksain, miten ja miksi Nokia päätyi sulkemaan tehtaan.

Merkittävää roolia näyttelivät Bochumin suuret työvoimakustannukset.

– Olemme käyneet keskusteluja työntekijöiden kanssa vuosien ajan tehtaan kilpailukyvyn parantamiseksi, Kallasvuo sanoi.

Nokia aloittaa ensi viikolla keskustelut saksalaisviranomaisten kanssa siitä, miten Bochumin tehtaan sulkeminen voidaan toteuttaa "reilulla" tavalla.

Kallasvuon mukaan Nokia on avoin innovatiivisille ratkaisuille, joilla voidaan tukea Bochumin aluetta.

Sitä, mitä nämä, innovatiiviset ratkaisut ovat, Kallasvuo ei osannut sanoa. Kallasvuo kuitenkin korosti, että työntekijät ja viranomaiset osallistuvat prosessiin.

Nokian arvion mukaan maailmassa myytiin viime vuonna yhteensä 1,14 miljardia kännykkää. Kallasvuon mukaan kasvua tuli erityisesti Aasiasta mutta myös Afrikasta ja Lähi-idästä.

Kallasvuon mukaan 2007 oli Nokian kannalta hyvä vuosi: markkinaosuus kasvoi mutta myös voittomarginaaleja saatiin parannettua.

Nokian myynnistä 22 prosenttia tuli Aasian ja Tyynenmeren alueelta. 14 prosenttia tuli Lähi-idästä ja Afrikasta.

Tulevaisuudessa Nokia tulee Kallasvuon mukaan myymään yhä enemmän palveluita yksittäisten laitteiden sijaan.

– Olemme tilanteessa, jossa meidän on pakko tehdä paljon investointeja tutkimukseen ja kehitykseen, Kallasvuo sanoi.

Nokia kertoi aiemmin tänään viime vuoden tuloksestaan sekä viime vuoden viimeisen neljänneksen myyntiluvuista. Jättitulos tyydytti ainakin markkinoita. Ne ottivat innolla vastaan uutiset osakekohtaisen tuloksen nousemisesta 0,47 euroon.

Tänä vuonna Nokia aikoi aluksi jättää pääkonttorin tiedotustilaisuuden kokonaan pitämättä. Yhtiön mukaan puhelinkonferenssi on tärkeämpi kansainvälisille sijoittajille ja analyytikoille.

Tiistaina yhtiö kuitenkin ilmoitti muuttaneensa mielensä. Kallasvuo sanoi päätöksen pyörtämisen olleen oikea päätös, koska kiinnostus tiedotustilaisuutta kohtaan oli tänä vuonna poikkeuksellisen suurta.

VideoKallasvuo: Pahoittelemme aiheuttamaamme tuskaa
Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (35)

Huono 0
Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo pyysi anteeksi saksalaisilta sitä, miten Nokia hoiti Bochumin tehtaan sulkemisen. Tiedotustilaisuudessa Kallasvuo esiintyi korostetun nöyrästi.
Digitoday
Huono 0
Rehellinen ja nöyrä käytös kuuluvat asiaan. Tästä näkee että vaikka virheitä välillä tapahtuu voi niistä oppiakin.
Hyvin paikattu!
Huono 0
Nyt olisi ollut mainio Management by Perkele näytön paikka. Juuri julkistettu tulos oli uusi ennätys joten tyly viesti sakemanneille olisi yksinkertaisesti voinut olla: Tulos ja ulos!. Ilman bonuksie viime vuodesta tietysti.

Voitto ei voi olla liian suuri, eikä tuotto voi olla liian korkea, mutta palkkakustannuksia taas on aina liikaa. Mitä parempi tulos sen suuremmat potkut. Nyt olisi Nokialla ollut otollinen aika ilmoittaa että Salossakin pannaan lappu luukulle.
Täydellinen moka!
Huono 0
Voihan sitä olla nöyrä mutta silti porukat saa lopputilin, sitä ei mikään muuta!
pollon
Huono 0
Nöyristely oli täysin turhaa, eihän Hilerkään paljoa nöyristellyt, eikä Siemens kun teki vilunkia jopa Nokian maineen kustannuksella juuri yhteistyön kyynyksillä
Turha nöyristely
Huono 0
Eikö olisi kohtuullista, että vastuuta todella heikosta viestinnästä olisi toimitusjohtajan kanssa kantamassa myös viestinnästä vastaava johtaja? Eikö näin suurella yrityksellä ole oikeita ammattilaisia, jotka viestintää ohjaavat? JOS on niin miten tämä todellinen katastrofitiedottaminen on selitettävissä?
Ei muuta kuin kantamaan vastuuta ja viestintäjohtajakin pyytelemään anteeksi ja vetämään mahdollisesti johtopäätöksiä!
Kolaus oli Nokialle kova ja tuli kalliiksi, joten painetta sinne minne se kuuluu!
Ihmeellinen virhe!
Huono 0
Omituinen sana tuo "anteeksi", kun tarpeeksi kauan toistelee se menettää täysin erkityksensä. Jotkut yrittävät käyttää "minä olen pahoillani" etc... Joku luulee että se auttaa kun mokiensa takia toistelee sitä joka kolmas päivä. Sama kun ääliö sanoisi päivää
Jäikö taloon mikä? Ai mikä?

melko laiha lohtu joillekin. fiilistä ei ainakaan muutä.P
"marilyn ... Manson"
Huono 0
Pörssiyhtiö saa puhumalla kaiken anteeksi?
Jep!
Huono 0
Nokia lienee oivaltanut että puhuminen ei maksa mitään!
Ahneus!
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Kuluttajavirasto: Keittiö.netin konkurssi sisälsi ongelmia

11.02.2009 Koti-Idean ja Keittiö.netin konkurssitapaukset osoittavat Kuluttajaviraston mukaan jälleen kerran, millaisia ongelmia tuotteen ennakkoon maksamiseen voi liittyä.

.