Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Myös Exchange ja SharePoint auttoivat

Microsoft päihitti ennusteet Vistan avulla

Kuva: BRENDAN MCDERMID / Lehtikuva

25.1.2008 09:00 Microsoft kertoi eilen illalla Suomen aikaa tilivuotensa toisen neljänneksen taloudellisen tuloksen, joka oli parempi kuin mitä analyytikot olivat Wall Streetillä odottaneet.

Microsoftin liikevaihto kasvoi 31 prosenttia 11,2 miljardiin euroon, kun analyytikot olivat veikkailleet 10,9 miljardia. Liiketulos kohosi 92 prosenttia 4,4 miljardiin euroon.

Vuosikasvu oli tavallista suurempi johtuen miljardin euron erästä, jonka Microsoft siirsi toiselta neljännekseltä kolmannelle neljännekselle tilivuonna 2007. Microsoftin kokonaistulos hyppäsi 79 prosenttia 3,2 miljardiin euroon.

Muun muassa Windows Vistasta vastaava yksikkö pääsi vuodentakaisesta 1,8 miljardista 2,9 miljardin euron myyntiin, kun taas esimerkiksi Officesta vastaava yritysyksikkö tavoitti 3,3 miljardia. Microsoft kiittikin esimerkiksi Vistaa, Exchangea ja SharePointia toisen neljänneksen menestyksestään.

Microsoft sanoi myyneensä vuodenvaihteeseen mennessä yli sata miljoonaa lisenssiä Windows Vistalle.

Seuraavalta neljännekseltä Microsoft odottaa 9,7-10 miljardin liikevaihtoa ja 3,8-3,9 miljardin liiketulosta.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Ericsson ja Telstra testaavat 40 gigan verkkoyhteyttä

25.05.2007 Ericsson ja Telstra ilmoittavat ajaneensa onnistuneesti 40 gigabittiä dataa sekunnissa Telstran valokuituverkossa. Tämä on ensimmäinen kerta maailmassa kun tällainen siirtonopeus on saavutettu käytössä olevassa verkossa.


Kolme vuotta sitten

Trend Micro remontoi PlayStationin suojausta

25.05.2009 Tietoturvayhtiö Trend Micro muuttaa PlayStation 3 -konsolin suojausratkaisunsa maksulliseksi ja tuo palvelut uutuutena myös PlayStation Portablelle.

.