Piensijoittajt eivät saa varallisuuden kokonaispalveluita
25.1.2008 11:31 Markkinoilla ei ole tarjolla sellaisia palveluja, jotka auttaisivat kuluttajia hahmottamaan koko varallisuuttaan. Nykyiset palvelut ovat tuotelähtöisiä, Kuluttajatutkimuskeskuksen tuore selvitys toteaa.
Selvtyksen mukaan yritykset tarjoavat kyllä muun muassa internetissä erilaisia laskimia ja muita apuneuvoja suunnittelun ja päätöksenteon tueksi. Ne auttavat yksittäisessä päätöksenteossa, mutta eivät tue kokonaisvaltaista varallisuudenhoidon suunnittelua.
- Kuluttajille tulisi antaa tietoa ja kehittää palveluita, jotka auttavat hahmottamaan varallisuutta kokonaisuutena, esimerkiksi sitä, että erilaisiin riskeihin varautuminen on kiinteä osa varallisuuden hallintaa. Sijoitus- ja muissa varallisuudenhoidon palveluissa pitäisi nykyistä enemmän lähteä kuluttajien tarpeista ja tilanteesta sekä tarjota tietoa ja suosituksia, joita kuluttaja voi soveltaa omaan tilanteeseensa, tutkija Liisa Peura-Kapanen sanoo.
Selvitys kertoo, että perinteisesti suomalaiset ovat olleet varovaisia ja passiivisia sijoittajia. Kotitalouksien merkittävin yksittäinen varallisuuserä on edelleen omistusasunto, jossa on kiinni yli puolet reaalivarallisuudesta. Yli puolet kotitalouksien rahoitusvarallisuudesta lojuu käyttelytileillä.
Kotitalouksien kiinnostus ja mahdollisuudet säästämiseen ovat kuitenkin kasvaneet, kun rahamarkkinoiden tarjonta on monipuolistunut rakenteellisten muutosten, teknisen kehityksen ja kansainvälistymisen johdosta.
Kuluttajatutkimuskeskus on tehnyt katsaukset kotitalouksien kokonaisvarallisuuden kehittymisestä ja varallisuudenhallinnan palveluista finanssiyhtiöissä.
Katsausten tarkoituksena on toimia taustamateriaalina Tekesin rahoittamassa tutkimushankkeessa: Hankkeessa tuotetaan palvelukonsepti, joka mahdollistaa varallisuuden esittämisen ja hallinnan kokonaisuutena. Sen tarkoitus on palvella sekä piensijoittajia varallisuudenhallinnassa että yrityksiä asiakaspalvelussa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 17:09 Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 15:01 Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 11:49 Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 09:59 Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 08:24 Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 07:00 Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nasdaq ja OMX yhdistyvät
25.05.2007 Yhdysvaltalaisen teknologiapörssi Nasdaqin ja Pohjoismaiden pörssiyhtiö OMX:n hallitukset ovat sopineet yritysten yhdistymisestä.
Kolme vuotta sitten
HP:n lasertulostin vaarantaa tiedot
25.05.2009 Hewlett-Packardin monien tulostimien sisäisestä ohjelmistoista eli firmwaresta on löydetty ja korjattu haavoittuvuus, Viestintäviraston Cert-Fi kertoo.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon 16:05
- Professori: Lahjustuomiolla olisi YIT:lle kovat seuraukset 06:03
- Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää 15:10
- EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä 15:27
- Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat 15:25
- » Taloussanomat.fi












