Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
IAB Finlandin laskelmien mukaan

Verkkomainonta kiihdytti yli sataan miljoonaan euroon Suomessa

Kuva: Matti Björkman/Lehtikuva

26.1.2008 14:03 Internet-mainontaa kehittävä järjestö IAB Finland on jälleen julkaissut omat lukunsa viime vuoden verkkomainonnasta Suomessa. Lukujen mukaan vuonna 2007 päästiin ensi kertaa yli sataan miljoonaan euroon.

IAB Finland kertoo laskeneensa jäsenistönsä kanssa 'verkkomainonnan todellisen kokonaismäärän' Suomessa vuonna 2007. Laskelmissa päädyttiin 109,5 miljoonaan euroon ja 8,3 prosenttiin mainoskakusta. Vuoden 2006 verrokkiluvut olivat 82,8 miljoonaa ja 6,5 prosenttia.

Vuonna 2007 verkkomainonta nousi Suomessa neljännelle sijalle sanomalehtien, tv:n ja aikakauslehtien jälkeen. Ruotsissa verkkomainonnalla on selvästi isompi siivu kokonaiskakusta kuin Suomessa, 13,9 prosenttia. Naapurissa nettimainonta itse asiassa ohitti tv-mainonnan (13,5%) viime vuonna kolmannella kvartaalilla.

Suomen laskelman pohjana on Mainonnan neuvottelukunnan tilaama ja TNS Gallupin toteuttama Mainosbarometri 2008 -tutkimus mainonnan jakautumisesta eri medioiden kesken. Sen mukaan verkkomainonnan arvo oli vain 61,4 miljoonaa euroa viime vuonna.

IAB:n laskelma sisältää bannerimainonnan ja luokiteltujen ilmoitusten lisäksi myös hakusanamainonnan ja sähköisten hakemistojen myynnin.

Mainosbarometri 2008 -tutkimuksen vuodenvaihteen kyselyn mukaan medioista suurimmat saldoluvut saavat verkko-, mobiili- ja sähköpostimainonta. Saldoluku ilmaisee mainosinvestointien suunnan.

IAB Europe arvioi vuonna 2007 Euroopan verkkomainonnan kasvaneen noin 38 prosenttia ollen kokonaisuudessaan 11,5 miljardia euroa. Esimerkiksi Iso-Britanniassa odotetaan verkkomainonnan nousevan suurimmaksi sähköiseksi mediaksi ohi tv-mainonnan vuonna 2009.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Ms-päivitykset poistavat kahdeksan haavoittuvuutta

11.02.2009 Microsoftin neljä helmikuun tietoturvapäivitystä korjaavat tuplamäärän haavoittuvuuksia Exchangesta, SQL Serveristä, Visiosta ja Internet Explorerista.

.